Tämä uhmaava ja röyhkeä puhetapa sai oitis vastauksen, näköjään juuri niiden voimien taholta, joita sillä oli tarkoitettu.
Karilan Pietarin haudalta päin kuului nimittäin epäilyttävää rytinää, joka sai vaanijain sydämet melkein pysähtymään.
Ketään ei haudan lähellä näkynyt, mutta risti sittenkin liikahteli, ikäänkuin olisi ruumis sitä haudasta käsin potkinut pois päältään.
Pekka oli mennyt aivan kelmeäksi. Hammasta purren, silmät melkein mielettömin ilmein tuijottaen alkoi hän, puristaen vankkaa seivästä suonenvedontapaisesti lujissa kourissaan, juosta hautaa kohti.
Perässä juoksi kauppias, ampuen revolverillaan laukauksen toisensa jälkeen haudalle päin. Haudankaivajalle huusi hän samalla:
— Ammu riivattua sinäkin…!
Tämä oli oikeastaan hieman kummallinen kehoitus, koska haudalla, kuten edällä on mieliin terotettu, ei näkynyt ketään.
Kauppias ja Pekka eivät olleet vielä ehtineet montakaan askelta ottaa, kun he äkkiä pysähtyivät ja jäykistyivät melkein suolapatsaiksi.
Muutamia kertoja nytkähdeltyään risti nimittäin roiskahti poikki ja lensi yli aidan hautausmaan taakse.
Mähönen ja Pekka tunsivat polvensa merkillisen heikoiksi, ja hampaat suoraan sanoen kalisivat heidän suussaan.