— Niin, nyt sen näitte… selittäkää sitten jos osaatte!
— Ihmehän on… kerrassaan kumma, myönsi Mähönen. Kun ei näkynyt yhtään mitään… Minäkin olin jo vähällä säpsähtää…
— Jollei olisi tuo haudankaivaja siellä takana räjähtänyt, niin kyllä minä olisin sen aitovieressä tavottanut, olipa se sitten rymä tai mikä tahansa. Ja silloin siinä olisi ollut yks seipään räiske…!
Pekka tunsi nimittäin rohkeutensa palaavan samassa määrin kuin matka miesten ja hautausmaan välillä piteni.
9.
Seuraavana päivänä kävi kauppias haudankaivajan kanssa tarkastamassa viimeöisen seikkailun näyttämöä.
Risti, tällä kertaa poikkinaisena, löytyi aidan takaa talvitieltä.
Mutta lumessa haudan luona ei näkynyt minkäänlaisia jälkiä.
Haudankaivaja raapi korvallistaan ja sanoi:
— Niin, samalla tavalla se on ennenkin lähtenyt, vaikka ehyenä. Mutta nyt kun se niin lujaan kiilattiin, niin poikkihan meni…
Tietysti koko kylä puhui pitkät ajat vain tästä asiasta. Kukaan ei uskaltanut pimeän tultua kulkea yksin hautausmaan ohi, ja Karilan taloa kartettiin kuin ruttopesää.