Kurkistelimme ulos akkunasta ja huomasimme olevamme jollakin asemalla.
Junailija tuli sisään ja ilmoitti, että tässä vietetään yötä kello viiteen saakka aamulla.
Vastalauseiden sorinan tukahutti junailijan huomautus, että pysähdys on määrätty aikataulussa.
Aikataulu oli se taikasana, jolla hän ylimalkaan aina kukisti kapinanyritykset.
Mielisairaan matka päättyi tähän, ja hänen hoitajansa läksivät taluttamaan häntä ulkona odottaville rattaille. Poistuessaan onnistui hänen potkaista jäähyväisiksi setääni vasempaan sääreen.
Olisimme jääneet yöksi vaunuun, mutta junamiehistö sanoi, ettei se käy päinsä, koska vaunu liitetään takaisin Sortavalaan päin lähtevään junaan.
Unisina ja huonotuulisina kömmimme ulos vaunusta ja huomasimme olevamme
Värtsilässä.
Sitten ryntäsimme lähellä olevaan majataloon. Se oli kuitenkin niin täynnä, ettemme me enää voineet siellä yösijaa saada. Koska olisi ollut epäinhimillistä pakoittaa setäni valvomaan koko yö, valmistettiin hänelle sija lattialle, me nuoremmat sitävastoin läksimme asemalle odottelemaan aamun valkenemista.
On ihmisiä, jotka alituiseen nurisevat elämän lyhyyttä ja runoilijoita, jotka laulavat nopeasti kiitävistä hetkistä.
Kehoittaisin heitä matkustamaan tavarajunalla Värtsilään ja sitten odottamaan junan lähtöä puolen viidettä tuntia pimeänä elokuun yönä aseman edustalla olevalla penkillä. He tulisivat silloin huomaamaan elämänsä mahdottoman pitkäksi. Minuutit tuntuvat tunneilta ja tunnit kuukausilta.