Kun Hilma kiljahti, kääntyi haamukin katsomaan sinne päin, näytti aaveeksi hyvin ällistyneeltä ja änkytti:
Mi — mitä… Hilma?
Samassa aave katosi, Hilman voimatta huomata, haihtuiko se yliluonnollisesti ilmaan vai hävisikö se hieman luonnollisemmalla tavalla väkijoukkoon.
Majapaikkaansa päästyään oli Hilma melkein sairas. Hänellä oli milloin kylmä, milloin kuuma, ja ehkäpä olisi hänen tilansa kääntynyt vakavaksikin; ellei samassa renki-Juho olisi tullut sisään ja kertonut ihmeissään:
— No eihän se Petteri-vainaa olekaan ihan täydellisesti hukkunut, kun kuuluu olevan puotilaisena kauppias Röönruusilla.
— Mitä se Juho nyt puhuu! huudahti Hilma.— Ja mistä Juho sen tietää?
— Itse se minulle sitä kertoi, kun poikkesin päivällä Röönruusin puotiin tupakan ostoon — ja näytti olevan vähän häpeissään.
Miina ei näyttele enää limonaatipulloa ystävättärilleen.
Hän on heittänyt koko pullon rikkaläjään aitan taakse.
Koi.