Ei ole yhtään parturia, jossa emme olisi käyneet.

Vihdoin hra Carlson alistui kohtaloonsa ja antautui.

Käytämme jälleen vanhaa parturiamme, jossa hra Carlson taas, kuten menneinäkin aikoina, käy klo 6:n ja 7:n välillä keskiviikkoisin ja klo 3:n ja 4:n välillä lauantaisin.

Hän tulee aina paksu kirja kainalossa. Viimeksi on hän lukenut
"Montekriston kreiviä".

Olen laskenut, että hän on minun tähteni jo menettänyt yhteensä 52 tuntia.

Tämän tuloksen saavuttaakseni olen minä, tunnit ja neljännestunnit yhteenlaskettuina, menettänyt ainakin pari viikkoa.

Mutta minun aikani ei olekaan niin kallista kuin hra Carlsonin aika. Hyvään ja kauniiseen ja oikeaan tarkoitukseen liikenee sitä kernaasti muutama kuukausi.

Tai vaikkapa vuosikin.

Muotihulluus.

Ihmiset ovat tulleet niin epäuskoisiksi tähän maailman aikaan, etteivät ne aina tahdo oikein uskoa esim. kaikkea, mitä minä kirjoitan.