On se sentään karskinnäköinen mies, tuo taloustirehtööri Menlös.
Oikein niinkuin sotaherra.
Pää on pystyssä ja käynti joustava, ja kun hän kävelee huoneissaan, luoden kotkankatseensa ulos milloin mistäkin ikkunasta, milloin kolmikulmaiseen Snellmanin puistoon, milloin Papinkadulle, milloin taas pihaansa, missä vesirattaat kohottavat tynnyriään lumikinoksesta, mutta missä koirankoppi on kokonaan lumeen hautautunut, niin on hän kuin linnoituksen päällikkö, joka tähystelee, onko kaikki järjestyksessä hänen alueellaan.
Oivallisen vertauksenhan me keksimmekin! Niinkuin linnoituksen päällikkö…
Sillä voidaanpa sanoa, että herra taloustirehtööri Menlös on kuin onkin nyt linnoituksen päällikkö.
Rouva Menlöskö?
Niin, unohdimme heti aluksi mainita, että rouva Menlös on tällä kertaa poissa kaupungista.
Häntä, rouva Maria Menlösiä, alkoi vaivata unettomuus, yhä lisääntyvä hermostuminen ja päänsärky. Lääkäri sanoi, että hän ajattelee liian paljon oikeusjuttuaan. Ja lääkäri sanoi senkin suoraan, että jollei hän tahdo, että tuo hiiri vie hänet lopuksi hautaan, niin on hänen matkustettava pois kotoaan, jossa hänen ajatuksensa aina pyörivät yhden ja saman asian ympärillä.
Rouva Menlös ei aluksi tahtonut suostua matkustamaan. Hän pani vastalauseen. Miten luuli tohtori herra Menlösin ja Kaisun tulevan toimeen, ellei rouva Menlös ollut heitä hoitamassa?
Mutta silloin sanoi vanha lääkäri, ukko Hillman, että siispä hän kuolee.