Herra Menlös naurahti hajamielisenä ja lähti kamariinsa lataamaan piippuaan. Mutta tunnin kuluttua oli se taas kateissa. Sillä kertaa ei se sentään ollut sen kummemmassa paikassa kuin vaatekomeron naulassa. Herra Menlös ei voinut ollenkaan käsittää, miten hän oli sen juuri sinne pistänyt, sillä vaatekomeroon oli hänellä ollut viimeksi asiaa toissapäivänä.
Vähitellen alettiin tottua uusiin oloihin. Isä istui nyt enimmäkseen ruokasalissa, katsellen tyttärensä työskentelyä ja kertoen vaikka minkälaisia juttuja.
Isässäkin oli tämän hiirijutun aikana alkanut tapahtua muutos, vaikkakin aivan päinvastainen kuin äidissä. Taloustirehtööri alkoi miehistyä päivä päivältä. Mitä enemmän rouva Menlös sulkeutui kuoreensa, sitä enemmän pöyhistyi herra Menlös.
Jopa hän lopulta, vielä äidin kotona ollessakin, alkoi määräillä kuin mikäkin kenraali. Käski Miinan siirtää salissa erään kukkapöydän toiseen paikkaan ja niin poispäin. Herra Menlösistä oli kehittymässä vaarallinen kotityranni. Varmaankin olisi tällainen ilmiö suuresti kummastuttanut rouva Menlösiä, jollei hän olisi ollut niin omissa ajatuksissaan, ettei huomannut juuri mitään.
Silloin tällöin otti herra Menlös käteensä Napoleonin elämäkerran ja luki sitä ääneen tyttärelleen. Mutta koska tytär ei ollut varustettu niin uljaalla ja sotaisella luonnonlaadulla kuin isä, niin ei hän kauankaan voinut haukottelematta kuunnella ranskalaisten kenraalien ja sotamarsalkkojen nimiä ja perinpohjaisia taistelukuvauksia. Ja huomatessaan tyttärensä haukottelevan sulki taloustirehtööri vähän hämillään kirjansa ja alkoi kertoa muistelmiaan siltä ajalta, jolloin hän oli ollut suuren vaivaistalon isännöitsijänä.
Mutta hiirijuttuun, siihen ei sanallakaan kajottu.
Useinpa vietti herra Menlös sentään pitkät hetket kamarissaankin, tarkastellen asekokoelmaansa. Hänen päässään alkoi syntyä uusi tuuma, jollaista ei ollut ennen hänen mieleensä juolahtanut. Hänpä alkaakin harjoitella ampumista! Noin monta pyssyä, eikä hän niitä koskaan käytä luonnolliseen tarkoitukseensa! Jos antaisikin niiden ruveta paukkumaan! Sitä vartenhan ne ovat luodutkin.
Ja niin tapahtuikin, että herra Menlös täydensi seuraavana päivänä asekokoelmaansa ostamalla salonkikiväärin ja parisataa patruunaa.
Samana päivänä hän jo kahlasi syvässä lumessa puutarhaansa, kädessään ladattu salonki kivääri, kohotti pyssyn poskelleen, ummisti silmänsä ja ampui ensimmäisen laukauksen humalamajaan päin.
Varpusparvi sieltä lentoon pelmahti majan vaiheilta. Varpuset olivat ihmeissään. Jopa nyt jotakin, kun taloustirehtöörikin moisissa hommissa liikkuu!