— No mutta Menlös!
Herra Menlös livahti ulos ovesta ja meni menojaan.
Tämä ennenkuulumaton vastarinta ja tottelemattomuus vaikutti rouva Menlösiin niin mieltäjärkyttävästi, että hän vaipui istumaan leveään keinutuoliin ja hoki:
— On aikoihin eletty… onpa totisesti aikoihin eletty!
Silloin kohotti Kaisu silmänsä työstään ja sanoi:
— Jollei isä olisi mennyt, niin olisin minä mennyt.
Tähän ei rouva Menlös voinut enää mitään vastata. Tämä kävi jo yli hänen ymmärryksensä. Hän päätti antaa kaiken mennä menoaan ja istui sanaakaan puhumatta siihen saakka, kunnes herra Menlös palasi takaisin, vanha tohtori Hillman mukanaan.
Ensimmäisen päivän rouva Menlösin poissaolon aikana käveli herra Menlös huoneesta huoneeseen kuin rauhaton sielu. Ja alinomaa unohti hän piippunsa mitä merkillisimpiin paikkoihin. Monesti täytyi Kaisun nousta sitä etsimään, ja pitipä kerran pyytää Miinakin avuksi. Miina se vihdoin löysikin sen piipun, ruokasalin astiakaapin laatikosta, pitkävartisten liemikauhojen ja hopealusikoiden joukosta.
Silloin huudahti Kaisu huolestuneena:
— No nyt tulee taas isä vuorostaan höperöksi!