— Niin, tänään istutaan, istutaan niin että kyllä raastuvassa tuolit lämpenevät!
— Ja eikö tuo nyt viimeinkin ratkenne koko juttu?
— Kuka sen tietää…
— Niin, kuka sen tietää, ratkeaako se enää milloinkaan, kun ei sitä vainajaa, sitä hiirtä, löytynytkään.
— Juu, se oli kumma paikka!
— Oli se! Mihinkähän se oikein hävisi?
— Eivätköhän liene vain siinä taas olleet ne samat näpit sorkkimassa, jotka sille Nilsperille semmoisen jumalattoman jutkun tekivät.
— Kyllä se nyt ratkeaa, se juttu.
— Ratkeaahan se pakana, jos ratketakseen! Se asia on nyt niin selvä ja kirkas kuin viinapullo: kun ei kerran hiirtä kaivossa ollut, niin ei sitä siis siellä ollut.
— Niin, eihän sitä siinä tapauksessa siellä ollut.