— Pyytäisin kulujani, korkea oikeus!

— Tosiaankin! huudahti auskultantti Kivilouhos.

— Olin ihan unohtaa. Tulehan tänne!

Asko kiersi pöydän ympäri tuomarin luo, ja tuomari kaivoi hänelle liivinsä taskusta viisikymmenpennisen.

Semmoista summaa ei Askolla ollut ikinä ollut. Hyvin kasvatettuna makasiinimiehen poikana ojensi hän kätensä, kiitti tuomaria kädestä pitäen, löi kantapäänsä yhteen ja kumarsi niin syvään, että pitkätukka silmille löyhähti.

Sitten hän poistui säteilevin kasvoin, tunkeutuen tiheän väkijoukon säärien välitse.

Jos siis näytti rouva Menlös menettäneen osan jutusta, kun ei ollut voinut näyttää toteen oikeuttaan kulkea lankkuaidan lävitse Montosen kaivolle ja likakuopalle, niin olipa menettänyt rouva Montonenkin ja hänen asianajajansa Nils Pehr Bums hyvän valtin, kun ei hiirtä ollutkaan kaivosta löydetty eikä se, Askon todistuksen mukaan, joka näytti tehneen oikeuteen vakuuttavan vaikutuksen, kaikesta päättäen ollut siellä edes käynytkään.

Se oli hyvin ikävä tappio, ja torimatamitkin alkoivat epäillä rouva
Montosen voittoa.

— Kyllä se oli raskas todistus Montosen rouvaa vastaan! Saa vain nähdä, miten käy.

— Niin, saa nähdä! Kunhan ei vain itse joutuisi linnaan viattoman ihmisen kunnian loukkaamisesta!