— Ylös, heti! Taikka minä kiskaisen teidät koivista lattialle!
Se on hyvin reilu tyttö, se Maire Mielikki Minerva. Ei se turhia kursaile.
Mutta uniset pojat, päätään peitteen alle tunkien, mutisevat:
— Mitä laulamaan… ei nyt ole mikään nimipäivä… eikä syntymäpäiväkään…
— Olkoon tai ei, mutta nyt isälle laulamaan! Tai tuonko minä vesilasin?
Se on kamala uhkaus. Maire Mielikki Minerva on ennenkin tällaisissa tapauksissa noutanut vesilasin ja tiputellut siitä kylmää vettä poikien niskaan.
Eihän siinä mikään auta. Poikien on noustava. Mutta kyllä he samalla sisartaan haukuskelevat.
Ja parin minuutin kuluttua kajahtaa vanhempien makuuhuoneen oven takaa heleä-ääninen:
"Herää! Herää! Herää! Herää, jo leivo laulelee nyt sinitaivaalla…"
Siihenpä herääkin kauppaneuvos Montonen. Ja juuri samassa kuuluu ikkunan alta voimakas kuoro bassojen mahtavasti jyristessä: