Puolen tunnin kuluttua kävivät myöskin makasiinimies Antti Peuranen ja renki onnittelemassa. Kymmenellä markalla kuussa kohosivat heidänkin palkkansa.
XXVII
Seuraavan päivän aamu.
On vielä sakea aamuhämärä.
Poikien kamarin ovi narahtaa ja sisään livahtaa valkopukuinen olento.
Kummitusko? Enkelikö?
Ei kumpikaan. Kummituksethan ilmestyvät, niinkuin yleiseen tiedetään, vain puolen yön aikaan tai viimeistään kello yhden aikaan yöllä, eivätkä puoli seitsemän aikaan aamulla, ja enkelit taas liidellevät mieluimmin ikkunasta sisään. Ei missään luotettavissa kirjoissa kerrota heidän kulkevan ovia narisutellen huoneesta toiseen.
Ei, se on vain yöpukuinen tyttö, tukka auki ja tohvelit jaloissa. Se on viisitoistavuotias Maire, tarkemmin sanoen Maire Mielikki Minerva, joka nykii poikia olkapäistä ja sanoo:
— Vetäkää housut jalkoihinne ja tulkaa laulamaan… heti!
Mutta pojat ne vain unentohjakassa koettavat nykiä peittoa korviinsa.