— Niin, niin, viatonhan se on, lapsiraukka, olipa äiti millainen tahansa.
— Viatonhan se on. Mutta minä etsiskelen isäin pahat teot lasten päälle, kolmanteen ja neljänteen polveen… juu, juu…
Ja silmiänsä pyyhkäisi kunnon matami.
Jatkamme matkaa.
Jos menisimme esimerkiksi Raatihuoneenkadun mäelle? Siellähän emme olekaan pitkään aikaan käyneet.
Pikkupojat ne siellä mäkeä laskea viilettelevät niinkuin ennenkin. Ja niinkuin ennenkin paiskelevat he jääpalasilla ja kokkareilla sitä tien vieressä olevaa, valkeaksi maalatusta rautapellistä tehtyä taulua, jossa on kirjoitus:
"Tästä mäestä on laskeminen kielletty 20 Mark. sakon uhalla".
Asko Peuranen se siellä häärää muiden mukana.
Askolla ei muuten, ohimennen sanoen, ole enää todistajapalkkiotaan, sitä pormestarilta saamaansa viisikymmenpennistä.
Jonkun päivän hän sitä visusti säilytti ja talletti. Mutta kun kauppiaasta tuli kauppaneuvos ja isä sai palkankoroitusta, niin päätti Askokin jollain tuntuvalla tavalla viettää tätä merkkipäivää. Käytyään torikojuilla ja useissa kauppapuodeissa kirkas hopearaha kourassaan hintoja kysymässä tuli hän lopuksi siihen päätökseen, että piparikakut ovat edullisimpia ostaa, ja niitä hän ostikin, saaden aimo pussillisen, kaksikymmentä kappaletta. Ja kun hän sitten söi ne kaikki yhdellä kertaa, niin on hänellä täysi syy hihkaista toisille pojille, kelkan huiminta vauhtia kiitäessä: