— Kauppaneuvoksetar käski sanomaan terveisiä ja pyytämään anteeksi, että teidän kaivotienne on ollut sulettuna… kauppaneuvoksetar käski sanomaan, että hän on hyvin pahoillaan, että on tämmöistä sattunut… kauppaneuvoksetar käski sanomaan, että jos herrasväki tahtoisi vasta käyttää yhteistä kaivoa, niin olisivat kauppaneuvos ja kauppaneuvoksetar siitä hyvin iloiset… kauppaneuvoksetar käski sanomaan, että syy on kokonaan hänen… ja pyytämään anteeksi… hyvästi!
Anna Riitta meni, mutta kun Kaisu hetken kuluttua tuli keittiöön, niin istui hänen äitinsä vielä suu auki ja tuijotti oveen, josta Anna Riitta oli kadonnut…
— Mitä nyt, äiti? kysyi Kaisu.
Mutta rouva Menlös ei huomannut hänen kysymystään, ei sittenkään, kun
Kaisu oli sen toistanut.
Mitä tämä on? Mitä tämä on?
Vihdoin tointui rouva Maria Menlös sen verran, että jaksoi nousta ylös.
Ensin ryyppäsi hän kahvikupillisen vettä vesisaavista.
Sitten loi hän tyttäreensä, ainoaan lapseensa Kaisuun, sanomattoman avuttoman katseen.
Ja sitten hän, ikäänkuin jyrkän ja ratkaisevan päätöksen tehden, lähti keittiön portaille.
Totta…!