Koska asia oli aivan liian mahdoton ainakaan Askon puheiden perustuksella uskottavaksi, lähti Antti Peuranen itse ottamaan selkoa siitä, mitä kauppaneuvoksetar oli oikein tarkoittanut. Mutta rouva Montonen sanoi:
— Niin, jos Antti olisi hyvä ja kävisi ottamassa pois laudat, jotka
Antti silloin naulasi tuonne aitaan kaivon luo.
Antti kynsi korvallistaan, mutta käsky oli selvä.
Hän siis lähti noutamaan kirvestä ja sorkkarautaa, ja viiden minuutin kuluttua väänsi ja paukutteli hän jo sulkua auki.
Mutta kun työ oli tehty ja reitti Menlösin puolelle taas oli auki, katseli hän aukkoa pitkän aikaa syvissä mietteissään ja mutisi sitten:
— No tätä minä en ainakaan omalla järjelläni käsitä…!
Eihän se ihme ollutkaan.
Eivät sitä käsittäneet muutkaan.
Mutta koska rouva Montonen ei ole sellainen ihminen, joka jättäisi alkamansa tehtävän keskeneräiseksi, niin kutsui hän luokseen Anna Riitan ja selitti hänelle, että hänen olisi nyt käytävä, pyytämässä rouva Montosen puolesta anteeksi rouva Menlösiltä.
Kun Anna Riitta tämän kuuli, niin ei hän voinut muuta kuin katsoa emäntäänsä silmät ympyräisinä ja sanoa: