— Häh?
Siinä olikin rouva Montosella aika työ, ennenkuin hän sai Anna Riitan käsittämään ja uskomaan, mistä oli kysymys. Ja silloin Anna Riitta suoraan ja peittelemättä ilmaisi pahimmat aavistuksensa kysymyksessä ja huudahduksessa:
— Onko kauppaneuvoksetar… onko kauppaneuvoksetar tullut höpelöksi?!
Mutta kauppaneuvoksetar opetti Anna Riitalle tarkoin, mitä hänen oli sanottava, ja kun Anna Riitta osasi sen aivan sujuvasti, sai hän lähteä tälle perin omituiselle asialle.
Näin siis kaikki tapahtui.
XXXI
Oli jouduttu niin pitkälle, että kaupunkilaiset melkein joka päivä odottivat jotain uutta ja erikoista tapahtuvaksi, ikäänkuin olisimme olleet jossain maailman suurkeskuksista, ja toivorikkaina lausuivat toisilleen, herättyään aamulla sikeästä ja virkistävästä unestaan:
— Saa nähdä, mitä tänään tapahtuu!
Tästä aivan liiallisesta ahneudesta suuttumatta valmistikin Kaitselmus kaupunkilaisille vielä yhden yllätyksen, sen, jonka me jo tiedämme ja joka aiheutti niin suuren hälinän ja hämmästyksen, että Häkkisen matami sai huimaus- ja pyörrytyskohtauksen, josta hän kuitenkin tointui, kun Sipon emäntä hieroi hänen niskaansa ja päätään lumella.
Niin, kaupungille levisi tieto, että itse kauppaneuvoksetar Montonen oli pyytänyt anteeksi rouva Menlösiltä, ja ensimmäiset tämän uutisen tuojat ajettiin ivalla ja pilkalla häpeällisesti ulos ovesta. Mutta kun saapui viides ja kuudes samanlainen sanoma, niin alettiin niitä jo vähän kuunnella.