— Mutta se voi olla vaarallinen reikä…
Kaikki katsoivat häneen tuijottaen, lievän väristyksen vallassa.
Silloin alensi ukko ääntään vielä enemmän ja kertoi salaperäisen näköisenä:
— Tällä vanhalla raatimies Tujulinillakin oli kerran reikä puutarhansa aidassa, ja ei ollut sillä lysti, joka siitä reiästä yritti sisälle mennä.
Ukko vaikeni ja alkoi kopeloida piippua housuntaskustaan, ja tämä vitkasteleva esitystapa harmitti mummoja, joista pienin sanoi ohuella äänellä:
— No kerro nyt loppuun asti!
Mutta ukko murensi rauhallisesti toisesta taskustaan ottamansa, lyhyeksi poltetun sikarinpätkän piippunsa pesään, sytytti piippunsa ja jatkoi vasta sitten:
— Niin, siltä Tujulinilta oli varastettu puutarhasta marjoja… ja mitä lie varastettu semmoista, mitä näissä meidän kaupungin puutarhoissa siihen aikaan oli. Tähän aikaanhan niissä ei ole enää mitään, mutta siitä taitaa tulla jo yli neljäkymmentä talvea. Niin se raatimies antoi naulata aidan harjalle teräviä nauloja pystyyn, mutta jätti aivan kuin epähuomiossa yhteen nurkkaan semmoisen reiän, että siitä mahtui mies sisään, jos hyvin paljon kyykistäytyi. Ja seuraavana yönä siihen reikään tarttui Holperin poika. Se raatimies oli näet piilottanut sen reiän eteen semmoiset sakset, että ne heti räpsähtivät kiinni, kun vain oli ruohoon polkaissut, eikä niitä saanut ennen auki eikä irti, ennenkuin raatimies oli itse tullut avaimen kanssa aukaisemaan.
Ukko vaikeni ja kaiveli tulitikun päällä piippunsa pesää. Sitten hän lisäsi:
— Se Holperin poika meni merille ja on nyt ollut jo kuolleena vuosia parikymmentä, niin että kyllä asia on tosi.