Rouva Menlös jatkoi:
— Tänä iltana menemme vierailulle Montoselle.
Vaiettuaan hetkisen lisäsi hän:
— Onhan minullakin puolestani anteeksi pyytämistä…
Ja hän keinutteli hiljaa ruumistaan ja huokasi:
— Sillä minäkin olen, Jumala paratkoon, vain syntinen ihminen.
Sydän keveänä poistui vanha neiti Anderson sinä päivänä Menlösin talosta.
Mutta samaan aikaan poistui kauppaneuvos Montosen talosta eräs toinen henkilö, jonka sydän ei suinkaan ollut täynnä kiitollisuutta tapahtuneen sovinnon johdosta, vaan joka sangen suuttuneen näköisenä tuhahteli sieraimiinsa ja muljautti pahasti silmiään Menlösin Miinalle, joka samassa sattui kulkemaan portin ohi.
Herra Nilsperi se oli.
Hänkin oli kuullut outoja huhuja tapahtuneesta sovinnosta ja kiiruhtanut kauppaneuvos Montosen luo ottamaan selkoa siitä, mitä oikeastaan oli tapahtunut, ja vannottamaan rouva Montosta luopumaan hullusta päähänpistostaan. Juttuhan voitettaisiin hovioikeudessa aivan varmasti!