— Se on Vaskijärven vallesmanni! karjaisi nimismies Bums ylpeästi.
Hän saapui kotiinsa Vaskijärvelle onnellisesti, vaikkakin hevonen vaahdossa, eikä seuraavana päivänä muistanut enää koko tapausta.
Mutta viikon kuluttua muisti hän sen sitäkin selvemmin, saadessaan kuvernöörinvirastosta virkakirjeen, jossa hänelle annettiin lyhyesti ja suorasukaisesti, ilman minkäänlaisia kohteliaisuuksia ja kaunisteluja, virkaero. Hän ei saanut päivääkään tointumisen aikaa, vaan oli hänen heti luovutettava virkansa seuraajalleen, joka saapui Vaskijärvelle samana päivänä kuin vallesmanni Bumsin erokirjakin.
Kokeiltuaan yhdellä ja toisella alalla muutti herra Nils Pehr Bums lopuksi kaupunkiimme, ryhtyen asioitsijaksi ja asianajajaksi. Varsinkin hoitelee hän maalaisten asioita, mutta turvautuvatpa häneen usein kaupunkilaisetkin, eritoten sellaisissa jutuissa, joita tutkinnon suorittaneet asianajajat eivät halua ottaa ajettavikseen. Ja sellaisiakin juttuja sattuu usein. Hänellä on pieni, laiha vaimo, jolla on arka käytös ja pelästyneet silmät, mutta niinpä onkin hän lähes kolmekymmentä vuotta asunut saman katon alla kuin Nilsperikin, joksi herra Nils Pehr Bumsia tavallisesti sanotaan.
Kun Nilsperi oli kuullut kauppias Montosen asian, niin raapi hän nenäänsä, sytytti paksun, mustan sikarin ja alkoi ankarasti poltellen, rykien ja sieramiaan tuon tuostakin siivoten kirjoittaa raastupaan jätettävän haasteanomuksen konseptia. Ja saatuaan sen valmiiksi luki hän sen rämeällä äänellä kauppias Montoselle.
Karsipa kunnon kauppiaan selkäpiitä hänen saadessaan kuulla, mistä kaikesta hän tulisi rouva Menlösiä syyttämään: pahennusta herättävästä elämästä, herjauksesta ja solvauksesta, kotirauhan häiritsemisestä, perheonnen rikkomisesta, kaivon saastuttamisesta, palvelijan yllyttämisestä murhayritykseen kauppias Montosen palvelijaa vastaan, myrkyllisten raatojen kätkemisestä juomaveteen ynnä muista kauhistuttavista rikoksista.
Mutta kun Nilsperi lakia ja asianajoa tuntevana miehenä ilmoitti kaiken tuon kuuluvan asiaan, niin tyytyi hän siihen ja poistui Nilsperin majasta, pyyhkien hikeä otsaltaan.
Eikä sitten koko kaupungissa muusta puhuttu kuin syntymässä olevasta oikeudenkäynnistä ja siitä, kuinka monta vuotta kuritushuonetta herra ja rouva Menlös sekä heidän palvelijattarensa Miina tulisivat saamaan.
Surullisia aikoja elettiin nyt Menlösillä. Tuntui melkein siltä kuin olisivat eteisen seinillä ja nurkissa olevat voimalliset ja uhkaavat hirvensarvetkin alakuloisina painaneet kärkiään alaspäin. Taloustirehtööri Menlös purki asekamarissa kaikki pyssynsä ja pistoolinsa, mutta eipä tuottanut tämäkään työ lohdutusta hänen mieleensä. Rouva Maria Menlösin kasvoilta ei hetkeksikään poistunut synkkä pilvi, ja Kaisu raukka, joka pelkäsi ja häpesi niin, ettei enää uskaltanut portista ulos mennä, itki usein hiljaa ompeluksiensa ääressä.
Raskasta oli ja painostavaa…