"Nouse jo pois, janopeura…!"
Siihen se heräsikin Nilsperi, joka oli nukkunut pahimman humalansa.
Oven suussa seisova joukkokin oli nyt tullut rohkeammaksi ja lähestyi ilmiötä lähempää tarkastelemaan. Mutta Nilsperi katsoa killisteli ympärilleen, käsittämättä ollenkaan, mitä oli tapahtunut ja missä hän oli, eikä meidän sovikaan sitä suuresti ihmetellä. Mitähän itse ajattelisimme, jos sellaisessa asemassa heräisimme?
— Kyllä se on Nilsperi! huusivat jo monet, jotka tunsivat Nilsperin etupäässä hänen turkistaan. — Mutta mitä tämä oikein meinaa?
— Häh! kysyi Nilsperi aivan pökerönä.
— Se sanoi "häh!" totesi Markula.
Silloin kirosi herra Nilsperi kauheasti ja huusi:
— Päästäkää minut irti!
Saatiin siitä Nilsperi nostetuksi alas pöydältä ja irroitetuksi tuolista. Sitä hälinää, mikä oli syntynyt! Kaikki huusivat ja kyselivät, mutta mitäpä voi Nilsperi vastata? Eihän ollut hänellä aavistustakaan siitä, miten hän oli tänne joutunut. Huomattiin hiiri hänen kaulassaan ja otettiin se pois, mutta sarvia irroitettaessa lähti hiuksia päästä.
Sellaisessa mielentilassa oli Nilsperi, ettei hän sanonut sanaakaan, ei päästänyt ainoatakaan sadatusta tämän toimituksen kestäessä. Sitten painoi hän lakin päähänsä ja hyökkäsi ulos, hälisevä väkijoukko kintereillään.