Varatuomari oli hauska ja iloluontoinen nuori mies, jossa ei ollut havaittavissa ukon ja vanhemman veljen omituista ivamielisyyttä ja kiusanteon halua ympäristöään kohtaan. Hän puhui vapaasti ja avomielisesti kaikista asioista, vieläpä niinkin yksityisluontoisista kuin että hän oli salakihloissa ja että hänen valittunsa oli tässä kaupungissa.
— Anna Perander! pääsi Jaakkolalta aivan tahtomattaan.
Ukko Saksman silitteli kiperästi hymyillen valkoista partaansa ja hieroi sitten heleätä nenäänsä vasemman käden peukalon ja etusormen välissä. Varatuomari nauroi.
— Ei, ei aivan, vaikka arvasittekin melkoisen lähelle. Anna Perander on vain minun puhemieheni. Oikeastaan on minulla koko ajan ollut piiput kallellaan häneen päin ja ukko Pessu epäilee minua vieläkin, mutta hän ei tiedä, että me olemme hänen tyttärensä kanssa tehneetkin toisenlaisen sopimuksen kuin alkuperäisesti oli aikomus. Hän ei tahdo luopua isästään ja toimitti minulle toisen. Rehtori Pessu sulkee minut syliinsä ja isäukon ja Laurin myöskin, kunhan asian oikea laita paljastuu. Mutta minä vannotan teitä, ettette puhu hänelle vielä mitään tästä asiasta! Tahdomme valmistaa hänelle yllätyksen.
— Minä vannon! sanoi Jaakkola juhlallisesti.
— Mutta tiedätkös sinä, kutka nykyään yllyttävät Wahlia tekemään sinulle kiusaa? kysyi ukko Saksman Jaakkolalta.
— No kutka?
— Antti-neiti ja Matti-neiti!
— Sitä minä vähän aavistinkin, sanoi Jaakkola. — Vaikka en tahtonut itsekään uskoa sitä mahdolliseksi.
— Varsinkin Antti-neiti, vahvisti ukko. — Tiedän sen aivan luotettavista lähteistä.