Senjälkeen kertoi Jaakkola, minkä juonen ukko Wahl oli hänelle viimeksi virittänyt.
Lauri Saksman, joka oli kuunnellut keskustelua ottamatta siihen osaa — hän oli näet aloittanut uuden, laajan rosvoromaanin — lähti Jaakkolan poistuessa saattamaan häntä ja teki hänelle erään ehdotuksen, jota Jaakkola ensin kuunteli päätään pudistellen, mutta johon hän vihdoin antoi suostumuksensa, puhjeten niin äänekkääseen nauruun, että ohikulkijat kääntyivät katsomaan taakseen.
— Matti Luonto on juuri siihen sopiva mies, sanoi Lauri. — Hän on oikea helmi!
— Ha ha ha! nauroi Jaakkola, pyyhkien naurunkyyneliä silmistään. —
Hullu juttu!
Jaakkolan kauppa-apulaiset ihmettelivät sinä päivänä, miksi heidän isäntänsä oli niin hyvällä tuulella.
Hän ihan loisti.
XV
Oli iltapäivä.
Tuollainen rauhallinen iltapäivä, jolloin kauppiaat seisoskelevat paitahihasillaan myymäläinsä portailla, kädet housuntaskuissa ja lakki takaraivolla, tuumien että tuskinpa enää ostajia tulee… paras siis pistää puoti kiinni ja lähteä pitkänsiiman laskuun. Jolloin lehmänkellojen kilkatus ja kalkatus karjaa Jussinpuron laitumelta tuotaessa kaikuu kautta kaupungin. Jolloin Sinkkolan mulipää lehmä on paarmaa säikähtäen karannut häntä pystyssä rakennusmestari Koljosen pihaan ja sotkenut sorkillaan portin vieressä olevaa kukkapenkkiä, ja jolloin Sikasen akan lapset alkavat yhä tiukemmin huutamalla vaatia:
— Äiti hoi! Anna voileipää!