— Neiti Leijanen ja… ja…
— Ja kirjailija Tuulonen! täydensi Kalle Kannas. — Vieläkö nytkin epäilet minua?
Kuvassa näkyivät molemmat henkilöt niin selvästi, ettei mitään erehdystä voinut syntyä, ja sellaisessa asennossa, joka puhui puolestaan paremmin kuin puolen arkin pituinen selitys.
— Siinä se nyt sitten on se "sinun neiti Leijasesi", kuten minulle sanoit! huomautti Kalle Kannas katkerasti.
Sivuutamme vaitiololla nyt seuranneen keskustelun ja muut asiat ja siirrymme suoraan siihen, että ukko Grönberg sattui astumaan sisään, ennenkuin Kalle Kannas ehti edes saada kättään Maikin vyötäisiltä. Ukko aivan jähmettyi.
Huomattuaan hänet siirtyi onnellinen sulhasmies nopeasti puolen askeleen päähän tytöstä ja sanoi:
— Päivää… lämmin ilma on ollut tänäänkin…
— Ahaa! huusi ukko. — Vai on ollut lämmin ilma! Vai on ollut niin vietävän kuuma päivä! Ja tänne läksit jäähdyttelemään! Voi sinä turkinpunainen…
— Isäkulta! rukoili tytär.
— Vai isäkulta! Vai jo johtui isäkultakin mieleen! Mene sisään siitä, minulla on tälle nuorelle kauniille herralle vähän kahdenkeskistä asiaa!