— Tuo kauhea romaani… heitä se tuleen! pyysi tyttö.
Itse asiassa ei hra Tuulosella periaatteessa suinkaan ollut mitään tätä ehdotusta vastaan, mutta sitä karttoi hän tietysti visusti ilmaisemasta.
Joka aamu herätessään lupasi kirjailija itselleen:
— Tänään selitän tytölle kaikki ja teen eron.
Ja joka ilta ennen maatamenoaan hän vilkaisi suuttuneena kuvaansa peilissä, heristi sille nyrkkiään ja mutisi hampaitaan kiristäen:
— Raukka, nahjus, saamaton vätys!
Mitä pitemmälle aika kului, sitä vaikeampi oli hänen selittää tytölle, että tämä oli käsittänyt väärin Kauno Tuulosen aikomukset ja ettei viimemainittu koskaan tulisi menemään naimisiin hänen kanssaan. Lopuksi kiusasi tämä asia hra Tuulosta niin, että hän alkoi nukkua huonosti ja menettää ruokahalunsa, mikä häneen nähden oli varsin merkillepantava ja harvinainen ilmiö.
Aika, tuo kaikkivoipa, johon hän oli toiveensa perustanut, siis päinvastoin pahensi hänen asemaansa eikä suinkaan parantanut sitä.
Jokailtaiset kävelyretket neiti Leijasen kanssa, jotka viime viikolla olivat tuottaneet kirjailijalle mieluista vaihtelua hänen elämänsä yksitoikkoisuudessa, olivat muuttuneet kidutustilaisuuksiksi, jolloin hän teeskenteli, valehteli ja näytteli iloista naamaa, näkymättömien, mutta pahanilkisten pikkupaholaisten kärventäessä hänen sieluaan hehkuvilla kekäleillään. Eräänä iltana hän ei ollut neiti Leijasta vastassa kadulla, kun tämä läksi työstään. Hra Tuulonen oli tuntia aikaisemmin paennut seurahuoneelle, jossa rakennusmestarien ydinjoukko otti hänet vastaan vilpittömillä ja valtaavilla suosionosoituksilla. Se ilta kului repäisevän hauskasti. Neiti Leijanen unohtui kokonaan hänen mielestään, eivätkä laulut ole seurahuoneella koskaan kaikuneet niin voimakkaina kuin sinä iltana ja seuraavana yönä. Rakennusmestarikuoro kävi lopulta niin äänekkääksi, että ravintolan omistaja kaksi kertaa kävi pyytämässä herroja olemaan hiukan hiljempaa. Tällaista äänioikeuden riistämisyritystä eivät rakennusmestarit olleet koskaan ennen kokeneet.
Mutta seuraavana päivänä olivat neiti Leijasen silmät punaiset ja niiden ympärillä mustat renkaat. Kahvipöydässä, jossa he tavallisuuden mukaan olivat kahden, hän sai hysteerisen kohtauksen, ja hra Tuulosella oli täysi työ saada hänet rauhoittumaan. Hän lupasi, ettei hän koskaan enää tekisi sillä tavalla, katui ja sai anteeksiannon.