Kauno Tuulonen tunsi vaipuvansa hetki hetkeltä yhä syvemmälle siihen suohon, johon hän oli erehdyksessä tullut polkaisseeksi.
Joku toinen olisi tuollaisessa tapauksessa hänen sijassaan jättänyt saappaansa suohon ja poistunut kaikessa hiljaisuudessa paikkakunnalta, mutta niin ei tehnyt hra Tuulonen. Hän oli nimittäin, kuten jo aikaisemmin olemme huomauttaneet, erittäin itsepintainen mies, mikä on jokseenkin harvinaista nykyajan nuorisossa, ja hän oli päättänyt, maksoi mitä maksoi, ajaa alkuperäisen suunnitelmansa perille.
Näin oli aika kulunut torstaihin asti. Oliko neiti Leijanen tämän ajan kuluessa alkanut aavistaa, että jotain oli vinossa, sitä on meidän vaikea mennä sanomaan, mutta se on ainakin varmaa, että hän riippui lemmityssään kiinni kiinteämmin kuin koskaan ennen. Nyt ei hra Tuulonen enää uskaltanut ajatellakaan mitään välien rikkomista, ennenkuin hän olisi saanut asiansa selviksi toisella taholla, sillä hän pelkäsi, että neiti Leijanen siinä tapauksessa panisi toimeen ikävän kohtauksen, joka voisi odottamatta viedä karille koko yrityksen. Parasta oli kai antaa asian mennä menojaan ja sitten, kun se suuri voitto oli saatu, selvittää välit neiti Leijasen kanssa äkkiä ja pontevasti.
Tehtyään lopullisesti tämän päätöksen tunsi hra Tuulonen itsensä rauhallisemmaksi ja katsoi voivansa osoittaa neitoselle suurempaa huomaavaisuutta kuin viime päivinä.
Torstaina iltapäivällä tuli kaupunkiin neiti Kuronen.
Anni Kurosella oli ollut hieman paha omatunto sen välinpitämättömyyden johdosta, jota hra Tuulosta kohtaan Kurosen perheessä oli osoitettu. Kun hänen nyt täytyi erikoisista syistä — valmistaakseen erään suuren pöytäliinan, josta oli tuleva alallaan mitä arvokkain taideteos! — viipyä kaupungissa pari viikkoa, päätti hän korvata Kurosten laiminlyönnit osoittamalla hra Tuulosta kohtaan erikoista ystävällisyyttä.
Hra Tuulonen loikoili pihamaalla salapoliisikertomuksia lueskellen, kun neiti Kuronen tuli sisään portista. Yllätettynä ja ihastuksissaan nousi kirjailija tervehtimään häntä, ja ihastuksensa kasvoi vielä suuremmaksi, kun neiti Kuronen rakastettavasti hymyillen ojensi hänelle kätensä ja sanoi:
— Tässä minä nyt olen — saanko ryhtyä pitämään teille seuraa täällä yksinäisyydessänne?
Hra Tuulonen ei ollut uskoa aistimiensa todistusta ja oli pyörtyä ilosta, voimatta ensinkään käsittää, mikä neiti Kuroselle oli tullut.
Viimemainittu pyyteli anteeksi sitä, etteivät Kuroset olleet huvilassaan viime sunnuntaina, ja kertoi sitten, että hänen täytyi viipyä kaupungissa kaksi viikkoa, saadakseen valmistetuksi erään suuren ja paljon työtä vaativan pöytäliinan, ja kysyi, saisiko hän silloin tällöin häiritä hra Tuulosen kirjallisia töitä pyytämällä häntä pitämään seuraa neiti Kuroselle tunnin tai pari päivässä.