— Hän on eräs maisterin lähimmistä naapureista — entinen oppilas sitäpaitsi, vaikka maisteri ei ehkä muista…, esitteli vieras itseään.
— Kylle mine muistan, hen oli huono oppilas! muisti maisteri ja koetti vetää ovea kiinni, mutta Lauri Saksman oli pistänyt jalkansa oven rakoon, niin ettei yritys onnistunut.
— Niin, nähkääs, maisteri, kova pää…
— Kova pee — juu! Mutta hen oli sitepaitsi suuri rakkari ja hunsvotti — menke matkanne!
Ja taas yritti vanha koulumies lopettaa keskustelut entisen oppilaansa kanssa.
— Kuulkaahan, maisteri, älkää kiristäkö ovea, minulla on liikavarpaita! huudahti vieras, joka tunsi todellakin kipua oven raossa olevassa jalkaterässään.
— Noh, vieke sitten pois teiden kipeite liikkavarpaita! neuvoi maisteri ja kiristi vielä enemmän.
Hankkiakseen liikavarpailleen helpotusta tarttui maisterin vieras oven kädensijaan ja veti ovea auki.
— Aikooko hen tunkea vekisin minun huoneeseen? huusi maisteri. —
Minulla on pistoolit, mine ammun hente!
— Minä olen nähnytkin ne pistoolit… ollessani ennen muinoin maisterin luona laiskanläksyllä, vakuutti Lauri Saksman ja kehaisi: — Niillä ampuisi vaikka karhun. Mutta maisterin täytyy nyt ottaa minut vastaan. Minulla on hyvin tärkeätä asiaa maisterille.