Ukko Wahlin uteliaisuus heräsi oitis.
— Mite asia henelle on minulle?
— Ei siitä voi tässä puhua, maisterin täytyy päästää minut sisään. En viivy kymmentä minuuttia.
Maisteri mietti.
— Noh, hen saa tulla siseen. Mutta hen on luvannut, ette hen ei viivy kymmente minuttia!
Lauri Saksman astui sisään ja pääsi ukko Wahlin kaikkein pyhimpään, jossa hän monet kerrat oli laiskan läksyllä ollessaan saanut tukkapöllyä niin että hampaat helisivät. Siitä oli jo parikymmentä vuotta, mutta kaikki oli vielä aivan ennallaan. Pistoolit olivat seinällä ristissä kirjoituspöydän yläpuolella.
— Noh?! sanoi ukko Wahl.
Lauri Saksman otti taskustaan sen kirjeen, jonka punaposkinen sisäkkö oli puoli tuntia takaperin hänelle tuonut ja ojensi sen maisteri Wahlille. Ukko luki sen hitaasti, tumman, uhkaavan punerruksen alkaessa vähitellen nousta hänen ryppyisille poskipäilleen. Sitten hän antoi kirjeen takaisin ja kysyi:
— Mike on tarkotus?
— Kyllähän maisteri sen ymmärtää, vastasi toinen.