Mutta kun puoti jo oli kiinni ja Kalle Kannas oli mennyt Peranderille, jossa hän juuri sillä hetkellä istui keittiön eteisessä halkolaatikon kannella Maikki Grönbergin rinnalla, niin ei kukaan kuullut tuota vihellystä.
XXI
— No tänä aamuna se oli sitten raastuvassa esillä Topi Pösösen ja Riku
Nikin juttu ukko Grönbergiä vastaan murhayrityksestä! kertoi maalari
Tolvanen seuraavana päivänä Kurosen puodissa.
— Vai oli! huudahti Kalle Kannas. — No kuinkas kävi?
— Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kanne kumottiin toteennäyttämättömänä, ja pormestari haukkui niin ukko Grönbergin kuin Topi Pösösen ja Riku Nikinkin ja kehoitti heitä tekemään sovinnon. Oli pitänyt oikein saarnan, ja sitten oli ukko Grönberg sanonut, että kyllä hän puolestaan antaa anteeksi. Pormestari oli silloin pyytänyt heitä antamaan kättä toisilleen oikeuden edessä, mutta Grönberg oli sanonut, että ennen korppi tulee valkoiseksi kuin hän sentään sosialisteille kättä antaa. On se aika ukko, kun se kerran minkä saa päähänsä! kehaisi Tolvanen, vaikkei hän hyväksynytkään ukko Grönbergin valtiollisia mielipiteitä.
— Kyllä se on! myönsi Kalle Kannas vakavasti.
— Kun on näet oman tyttärensäkin ajanut kotoa pois, jatkoi Tolvanen.
— Ei ole tainnut puukhollari kuullakaan?
— Vai on ajanut! ihmetteli Kalle Kannas. — Mitähän se siitä ajoi?
— Eikö liene pitänyt jotain silmäpeliä poikien kanssa, kun se oli semmoinen hyvännäköinen tyttö, aprikoi Tolvanen aavistamatta, että Kalle Kannas juuri harkitsi, montako vuotta hän mahtaisi saada, jos halkaisisi Tolvasen pään kädessään olevalla kymmenen kilona punnuksella.
— Mutta lähtö siitä sitten olikin tytölle tullut, jatkoi Tolvanen kertomustaan. — Sanoivat akat sen muuttaneen ihan toiseen lääniin, mutta taisi olla valepuhetta, koska minä omin silmin näin sen tänä aamuna tuolla rehtori Peranderin pihalla.