— Mutta ei siitä ole meidän Maikille vaaraa, sanoi ukko, ajatellen ensi kertaa eläissään jonkinlaisella tyytyväisyyden tunteella Maikin ja Kalle Kannaksen välistä suhdetta.
— Tyttärenne näkyy kuitenkin hyvin usein olevan sen maankiertäjän seurassa, ja Kalle Kannas…
— Kuka? kysyi ukko Grönberg uhkaavasti.
— Kalle Kannas on sanonut, että hän pelkää pahinta. Eikö hän ole ollut salakihloissa teidän tyttärenne kanssa? kysyi Lauri Saksman häikäilemättömästi.
— Ei! sanoi ukko Grönberg jyrkästi.
— Vai niin, minulle hän kuitenkin kertoi olleensa, mutta arveli nyt, että asiat ovat pahalla kannalla, kun näyttelijä on heidän väliinsä tunkeutunut. Näyttelijät ne ovat sellaisia poikia petkuttamaan ja tekemään onnettomiksi nuoria, kokemattomia tyttöjä… Kalle Kannas olisi ollut niin kunnon mies ja kaikin puolin mallikelpoinen, mutta se näyttelijä on kaiken maailman heittiö… sillä kuuluu olevan melkein joka kaupungissa vaikka minkälaisia juttuja.
Ukko Grönberg alkoi takoa, takoi aivan koneellisesti, huomaamatta ensinkään, että taottava putkenkappale oli pudonnut pajan lattialle. Lauri Saksman katseli jonkin aikaa seinällä riippuvia kiiltäviä läkkikannuja ja sanoi sitten:
— Hyvästi!
Grönberg keskeytti takomisen, katsahti silmät verestävinä nuoreen mieheen ja kysyi vähän vapisevalla äänellä:
— Oletteko te itse nähnyt meidän Maikin sen näyttelijän seurassa?