— Useita kertoja, sanoi Lauri Saksman.
— Tiedättekö sen lurjuksen nimen?
— Kyllä. Jassi Muttonen. Hyvästi!
— Hyvästi, hyvästi, sanoi ukko, joka tuntui kymmenen vuotta vanhemmalta kuin Laurin pajaan tullessa.
Lauri Saksman lähti.
Ukko Grönberg istui pajassaan puolen tuntia liikahtamatta, lattiaan tuijottaen.
Kerran vain hän avasi suunsa ja mutisi puoliääneen:
— Vai semmoista siitä rupesi tulemaan…
Lauri Saksman, joka ikkunan poskessa olevalta sohvaltaan näki kaiken, mitä kadulla tapahtui, ei ollut enää puoleen tuntiin huomannut näköpiirissään minkäänlaista liikettä.
Olikin jo ilta. Kello oli puoli yhdeksän, ja kaikki kunnon kaupunkilaiset olivat riisuneet takin ja liivit yltään ja kengät jaloistaan sekä alkaneet odotella illallista. Mitäpä asiaa saattoi enää kenelläkään olla kadulle?