— Sinä et siis tule enää koskaan kotiin? kysyi vihdoin vaskiseppä niin tylyllä äänellä kuin osasi, peittääkseen levottomuuttaan ja mielenliikutustaan.
— Se riippuu kokonaan teistä, isä, vastasi tytär.
— Vai riippuu vielä minustakin jotain, huokasi vaskiseppä katkerasti. — Minusta taitaa riippua sekin, että sinä kuulut ruvenneen seurustelemaan kaikenlaisten retkujen ja maankiertäjien kanssa! huudahti hän sitten kuohahtaen.
— Isä! varoitti tytär, jonka poskille äkkiä kohosi uhkaava punerrus.
— Älä isättele! kiukutteli vaskiseppä. — Sinä kuulut ruvenneen seurustelemaan muutaman vihoviimeisen näyttelijärentun kanssa… koko kaupunki siitä jo laulaa ja huutaa…
— Minä en koskaan seurustele renttujen kanssa! sanoi tytär lujasti!
— Te, isä, ette antaisi minun seurustella kenenkään kanssa. Oliko
Kallekin renttu?
— Se sinun punapäinen näyttelijäsi kuuluu olevan kaikenmaailman huijari ja petkuttaja, jatkoi vaskiseppä, vastaamatta kysymykseen. — Petturi ja viettelijä! Sinä saat vielä katkerasti katua…
— Ohoo! sanoi tytär ylimielisesti. — Mitä sitten?
— Sittenpähän näet! huudahti ukko Grönberg. — Mutta älä luulekaan, että minun oveni ovat sinulle avoinna, jos sinulle käy hullusti!
— Taiteilija Muttonen on kunnon mies, sanoi tytär.