Koska hän tuli kotiin ainakin puoli viikkoa aikaisemmin kuin oli odotettu, niin tapasi hän tyttärensä ja varatuomari Sakkamaan istumassa neulomapöydän ääressä mitä tuttavallisimmassa seurustelussa. Tytär huudahti hämmästyneenä ja iloissaan, varatuomari oli kuin koulupoika, jonka naapuri on yllättänyt hedelmäpuutarhastaan, ja rehtori Peranderin otsa meni pilveen — ilmiö, joka ei jäänyt huomaamatta kummaltakaan nuorelta.
Tervehdittyään lyhyesti ja verraten kylmästi sekä ainoata tytärtään että varatuomaria, meni rehtori sisään matkalaukkuineen. Ja vaihdettuaan paljon merkitsevän silmäyksen vieraansa kanssa juoksi neiti Perander isänsä perässä.
Kymmenen minuutin kuluttua tuli Peranderille myöskin neiti Kuronen, toista tuntia myöhästyneenä ja hajamielisen näköisenä. Varatuomari ei kuitenkaan ennättänyt tehdä hänelle mitään kysymystä, sillä samassa tuli rehtori tyttärineen ulos. Rehtorin otsalta oli pilvi kadonnut, hän meni iloisena puristamaan neiti Kurosen kättä, ja yksin tein hän kätteli uudelleen myöskin tuomarismiestä ja lausui hänet, ensi kerran elämässään, sydämellisesti tervetulleeksi.
Mitä sitten lieneekään tytär isälleen kertonut!
* * * * *
Rakennusmestari Illikaisen talossa oli kova touhu.
Näytelmäharjoituksia pidettiin niin kiinteästi, ettei parturi Jönsson ehtinyt edes puoleksi tunniksi pistäytyä seurahuoneelle, vaikka päätä tuntui kivistävän. Hän oli oppinut osastaan suunnilleen neljännen osan ja vannoi osaavansa koko osansa sunnuntaina kuin katekismuksen.
— Paremmin, paljon paremmin kuin katekismus on se teidän osattava! huusi Jassi Muttonen, heittäen mehuvettä ja leivoksia pöydälle tuovaan sisäkköön palavan katseen. — Kuinka kuuluu ensimmäinen käsky?
— Sinun pitää… sinun pitää…, muisteli parturi, mutta kaikista ponnistuksistaan huolimatta ei hän voinut vastata punatukkaisen esittämään teologiseen kysymykseen.
— Niin, siinä sen nyt näette! Paljon paremmin kuin katekismuksenne on teidän osattava osanne!