Toiset, jotka eivät aavistaneet, mistä oli kysymys, jatkoivat rauhassa harjoitusta, ja Illikainen kunnostautui suurenmoisesti, edustaessaan sohvaltaan väliaikaisesti kraatarimestari Eenokkia ja puhjeten ukkosen kaltaiseen naurunpurkaukseen, joka kerran kun oli saanut vuorosanansa sanotuksi.
Mutta näyttelijä Muttonen nilkutti portaille ja näki portaiden alapäässä pienen, piikkipartaisen ja terävänenäisen ukon, joka kysyi häneltä:
— Vai niin, tekö se olette se näyttelijä Muttonen?
— Minä olen näyttelijä ja rahastonhoitaja Jassi Muttonen, sanoi punatukkainen ylevästi. — Kenen kanssa minulla on kunnia puhua?
— Herra kuuluu alkaneen hieroutua minun tyttäreni tuttavuuteen! sanoi vaskiseppä uhkaavasti.
— Enhän minä tiedä, kuka teidän tyttärenne on, vastasi näyttelijä lempeästi. — Minulla on paljon tyttötuttavuuksia, lisäsi hän sitten selitykseksi.
— Kyllä te tiedätte, kuka minun tyttäreni on! ärjäisi ukko. — Se on
Maikki Grönberg, jos sekin vielä täytyy teille sanoa!
— Ahaa! neiti Grönberg! huudahti punatukkainen ihastuneena. —
Erittäin hupainen ja miellyttävä neiti! Ja te olette hänen isänsä!
Onnittelen teitä! Sanomattoman hauskaa tutustua! Todellakin,
sanomattoman hauskaa tutustua!
— Minä en onnittele teitä, jos saan niskanne kouriini! huusi ukko
Grönberg. — Minä väännän sen nurin! ilmoitti hän sitten raivostuneena.
— Siinä tapauksessa toivoisin, ettei niskaparkani koskaan joutuisi kouriinne! huokasi herra Muttonen. — Millä olen pahoittanut teidän mielenne?