— Tässä on teille markka kummallekin! sanoi Jaakkola, pistäen molempien soutumiesten jokseenkin likaisiin kouriin kiiltävän hopearahan ja saavuttaen tällä suurenmoisella anteliaisuudellaan Muttoskan poikien ihailun ja rajattoman kiitollisuuden.
— Ja menkää nyt keittiöön, niin saatte siellä ehkä vehnäskahvit, sanoi Jaakkola, joka tänä päivänä tahtoi kykynsä mukaan tehdä onnellisiksi kaikki ihmiset, ja joka tässä jalomielisessä tarkoituksessaan onnistui ainakin Muttoskan poikiin nähden täydellisesti.
Pastorinniemen renki-Pekalla ei ollut koskaan ollut niin vastahakoista vierustoveria kuin tällä kertaa. Eikä ajuri Jehkosella koskaan niin kiittämätöntä kyydittävää, Kähköskäkin huomioon otettuna.
Ukko Wahlin, vaikkakin hän oli ilmoittanut kuolemansa olevan lähellä, onnistui kuitenkin saada sanotuksi sekä Pekasta että Jehkosesta koko joukko sellaisia asioita, että nämä rehelliset ja ilkeyksien laskettelemisessa sellaisen taiturin kuin ukko Wahlin kanssa jo etukäteen häviölle tuomitut miehet istuivat korvat punaisina ja koettivat ajaa vastaantulevien ohi niin nopeasti kuin suinkin. Ehdottipa Jehkonen jo kerran Pekalle, että he pysähdyttäisivät hevosen ja antaisivat maisterille vakavan ja hyvin ansaitun selkäsaunan tai heittäisivät tuon hävyttömän käärön tien viereen, katajapensaisiin, mutta vaikka kiusaus olikin suuri, hylkäsi Pekka kuitenkin nämä molemmat hänen harkittavakseen alistetut esitykset.
Kaupunkiin tultuaan katsoi maisteri parhaaksi pitää suunsa kiinni, vaikka hänellä kaikesta päättäen olisikin vielä ollut yhtä ja toista sydämellään. Hänen vaikenemisestaan huolimatta herätti kulkue, johon oli liittynyt puolenkymmentä paljasjalkaista, rattaiden perässä juoksevaa hihkuvaa poikaa, siksi suurta huomiota, että sekä ajuri että Pekka tunsivat olonsa jossain määrin noloksi ja olivat hyvin tyytyväiset, kun matka vihdoin päättyi maisteri Wahlin talon portille.
Kyytimiehet veivät kyydittävänsä sisään samalla tavoin kuin olivat hänet rattaillekin tuoneet, nimittäin kantaen. Maisterin uskollinen Miina, joka oli ikkunasta nähnyt maisterin tulon ja luullut jonkin surullisen onnettomuuden kohdanneen tuittupäistä isäntäänsä, juoksi vastaan siunaten ja parkuen, mutta kyytimiehet jättivät maisterin hänen huostaansa minkäänlaisitta selityksittä ja lähtivät kiireesti ajamaan takaisin Pastorinniemeen.
Itkevä ja päivittelevä Miina riisui maisterin yltä läpimärät vaatteet ja puki hänelle kuivaa ylle kuin pienelle lapselle, saaden tällöin maisterin kiukunpurkauksista sen käsityksen, että joku ilkeä ja vaarallinen vihamies oli yrittänyt hukuttaa maisterin, vaikkei tuo katala aikomus ollutkaan onnistunut.
Miinan tarkoituksena oli pakottaa maisteri pysymään vuoteessaan ainakin kolme vuorokautta, mutta tuskin oli ukko saanut ylleen kuivat liinavaatteet ja lasin konjakkia, kun hän jo, välittämättä vähääkään Miinan ankarista vastalauseista, nousi, pukeutui täyteen asuunsa ja ilmaisi järkähtämättömän päätöksensä olevan lähteä takaisin Pastorinniemeen antamaan kauppias Jaakkolalle tukevan korvapuustin, mahdollisesti kaksikin.
Turhaan rukoili pelästynyt Miina maisteria luopumaan tuosta päätöksestään. Maisteri ei, kuten jo olemme useita kertoja tulleet näkemään, ollut niitä miehiä, jotka niin vain antavat järkähdyttää päätöksiään. Hän painoi päähänsä hatun, joka oli vielä leveälierisempi kuin se, joka riippui kuivamassa keittiössä, ja ryntäsi ulos.
— Maisteri, maisteri kulta! rukoili Miina, juosten isäntänsä perässä. — Älkää menkö, hyvä maisteri! Voi hyvä isä kuitenkin, mihin pitää ihmisen joutua!