— Siinä se on herra! sanoi jarrumiehen leski toisille akoille. — Ei näet kannata edes vastata köyhän kysymykseen! Mutta eivätkö nuo alenne taas nokat Saksmanin joukolta, kun kuuluu jo rehtorikin tulleen kotiin!
XXIV
Samaan aikaan istui ukko Grönberg myymälänsä vieressä olevassa kamarissa jakkaralla, toinen jalka paljaana, käärien siihen valkeata riepua, sillä kenkä oli hiertänyt nahkan rikki.
Hänen vaimonsa ruokki röhkivää porsasta pihalla. Kärpäset surisivat ikkunoissa. Muuten oli hiljaista.
Silloin kuuli vaskiseppä kadulta tuttua ääntä, ja kohottaessaan päätään näki pahoille teille suistumassa olevan tyttärensä Maikin kulkevan toisella puolen katua kirotun punatukkaisen, ontuvan näyttelijän rinnalla, vilkkaasti ja iloisesti keskustellen.
Ukko Grönberg tarvitsi tointuakseen noin kaksi sekuntia.
Mutta sittenpä hän olikin valmis toimimaan.
Tällä kertaa ei punatukkainen tulisi välttämään kohtaloaan.
Vihan sokeassa vimmassa tempaisi ukko Grönberg aseekseen ensimmäisen esineen, jonka sattui käteensä saamaan. Se oli hänen vaimonsa pitkä, vaaleanharmaa sukka, jota hänen vaimonsa oli ollut parsimassa, ennenkuin uikuttava porsas ilmaisi nälkänsä, ja jonka vaimo silloin oli jättänyt sängyn päälle.
Tämä sukka kädessään, toinen jalka paljaana ja toisessa jalassa kenkä, syöksyi sotainen vaskiseppä myymäläänsä, hyppäsi yli tiskin ja juoksi kadulle.