— Liekö nuo nimipäivät… eikös nyt ole Magdaleenan päivä? sanoi
Sikasen akka.
— Niin, niin, Magdaleenan päivähän se onkin… vasta muistan! myönsi jarrumiehen leski. — Mutta jos olisi syntymäpäivät?
— Saattaa olla syntymäpäivät, murahti Sikasen akka. — Sittenpähän tuon kuullee…
— Siellä on leivottu ja siellä on paistettu, niin että meille asti on vehnäsen haju tuntunut, kertoi jarrumiehen leski — Ja koko tämän pihan väki on kutsuttu päiväkahville, Nahka-Paapan joukkokin. Lienevätkö kutsuneet vielä muitakin vieraita…
Yhä korkeammalle nousi aurinko. Kaupunkimme oli herännyt. Pyhäpukuisia ihmisiä alkoi näkyä kaduilla jokusia.
Jo kajahtivat vanhan, rakkaan temppelimme kellojen tutut äänet. Kaupunkilaiset täyttivät kirkon ääriään myöten. Sillä olihan nyt ihana suvinen sunnuntai ja kuulutettaisiinhan nyt neiti Fanny Margareta Svebelius ja kauppias Jaakkola ensimmäisen kerran kristilliseen avioliittoon.
Heleänä tulvi kirkon avatuista ikkunoista sinitaivaalle tuo kaunis:
"Jo joutui armas aika…"
Eikö kunnon pastorimme tänään saarnannut paremmin kuin koskaan ennen, sydämellisemmin ja lempeämmin kuin milloinkaan? Vai tuntuiko se vain siltä?
Ja eikö Pastorinniemen neiti näyttänyt nuoremmalta ja kauniimmalta kuin ennen? Varmasti! Näimmehän me sen kaikki. Emmehän me muuta katsoneetkaan kuin häntä, ja tietysti myöskin kauppias Jaakkolaa, joka nuorekkaana ja tanakkana istui hänen rinnallaan etupenkissä. Sillä kauppias Jaakkola tahtoi kunnioittaa synnyinkaupunkinsa vanhaa perinnäistapaa, jota vastaan ei vielä kukaan ollut rikkonut, ja olla kirkossa, etupenkissä, sinä sunnuntaina, jolloin hänen ja hänen morsiamensa nimi ensi kerran saarnatuolista lausuttaisiin.