Maisteri Wahl vainosi Fanny-neitiä kirkossa ja teatterinäytännössä, iltamissa ja hautajaisissa, sanalla sanoen kaikissa tilaisuuksissa, joissa hän vain voi päästä sydämensä kuningattaren lähettyville. Vihdoin ei viimemainittu uskaltanut liikkua kaupungilla tai kaupungin ympäristöllä muulloin kuin milloin tiesi kiusanhenkensä syystä tai toisesta poistuneen kaupungista. Mutta kosijapa oli niin ovela, että koetti visusti salata tuollaiset matkansa, milloin hän sattui sellaisia tekemään.
Vaikka Pastorinniemen hallitsijatar olikin julistanut valtakuntansa täydelliseen piiritystilaan maisteri Wahliin nähden, onnistui viimemainitun kuitenkin tunkeutua tuohon häneltä kiellettyyn, mutta hänen niin himoitsemaansa paratiisiin. Olipa hän päässyt heittäytymään Fanny-neidin jalkoihinkin, ennenkuin viimemainitun hätähuudot kutsuivat hyvinharjoitetun palvelusväen paikalle antamaan tarmokkaalle kosijalle pikaisen, ehkä hieman kovakouraisenkin lähdön.
Kaupunkilaiset olivat tätä itsepintaista taistelua seuranneet pari vuotta mitä suurimmalla mielenkiinnolla, mutta ihmiset tottuvat kaikkeen, eikä tähän juttuun oltu viime aikoina kiinnitetty mitään erikoista huomiota muulloin kuin milloin maisteri oli keksinyt jonkin aivan uuden, entisiäkin nerokkaamman sotajuonen.
Paitsi maisteri Wahlia pelkäsi Fanny-neiti tulipaloa, likaisia ja resuisia kerjäläisiä sekä basilleja. Niinpä hän ei tarttunut mihinkään muuten kuin hansikkaat kädessä, ja kaupungin rouvat kertoivat hänen hansikkaat kädessä kylpevänkin.
Muuten hän oli kaikin puolin hyvä ihminen.
Jaakkola, joka toistaiseksi asui rehtori Peranderin luona, päätti käydä tervehtimässä Svebeliuksen neitejä, kaksoisia nimittäin, ja toteuttikin heti tämän päätöksensä. Vanhat kaupunkilaiset, jotka ovat kuuluisia hyvästä muististaan, kertoivat hänen ylioppilasvuosinaan heitä hieman hakkailleenkin. Olkoonpa sen väitteen todenperäisyyden laita miten tahansa, niin varmaa ainakin on, että hra Jaakkola sai hyvän vastaanoton, koskapa hän palattuaan lausui rehtori Peranderille:
— Tuhlaajapoika ja entinen sikopaimen ei saanut parempaa vastaanottoa isänsä tykönä kuin minä tässä kaupungissa.
Aivan samaa mieltä kaupunkilaistemme vieraanvaraisuudesta ei hra
Tuulonen aluksi ollut.
Selvittyään ajuristaan hän astui seurahuoneen eteiseen katkeralla mielellä, jota ei ollut omiaan lieventämään se kylmähkö varovaisuus, jolla hotellin palvelusväestö näytti suhtautuvan sekä häneen että hänen vaatimattomaan matkalaukkuunsa. Varsinkin viimemainittua tarkastelivat sekä ovenvartia että hra Tuulosta huoneeseensa ohjaava siivoojatar varsin kriitillisesti.
Tuodessaan päiväkirjan nimen kirjoittamista varten siivoojatar lausui kaiken kukkuraksi toivomuksen, että herra Tuulonen suorittaisi maksun huoneestaan etukäteen.