Grönberg vaipui istumaan kuormavankkurien aisalle, potkaisi jaloistaan vanhan setolkkaremmin ja alkoi sadatella työväkeä voimakkain, valituin kirouksin.
Jehkonen ei vastannut näihin purkauksiin juuri mitään, ähki ja puhkihan vain edelleenkin vajan nurkassa, joitakin rattaita korjaten.
— Se on se nikkari Tilli, joo, se vanha pulituurin juoja, joka niillä on tässä kaupungissa profeettana ollut, purki Grönberg katkerana hampaankolostaan huomioitaan ja kokemuksiaan. — Tämä halvattu saarnaa näille tolvanoille oikeuksista ja sorrosta — kuuletko, Jehkonen: oikeuksista ja sorrosta! Senkö karvahäntä heitä on tässä kaupungissa sortanut? Ja senkö tuhannen oikeuksia heillä sitten pitäisi olla? Jos Tillikin saisi oikeuden mukaan, niin… Tämä tekee minulle, hyväkäs, keinutuolin. Ottaa siitä kaksikymmentä markkaa. Tuo tuolin, haisee pulituurilta, kehuu työtään ja saapi rahan, puhtaan rahan kahtena kymmenmarkkasena kouraansa. No nyt on meillä keinutuoli! sanon minä akalle. Pätiipä nyt olla ja herrastella tässä vaskisepän perheessä! Anoppi tulee illalla kylään, istuutuu keinutuoliin ja roiskis! Kahtena kappaleena, kahtena kappaleena, on se Tillin tekemä keinutuoli, ja anoppi ylösalaisin nurkassa kukkaruukkujen päällä, koivet kohti taivasta. Semmoista se on se Tillin työ! Ja tämä hornan timpermanni sitten vielä puhuu oikeuksista — ja pyhistä vapauksista — ja tasa-arvoista…
Grönberg sylkäisi niin, että toiseen seinään lensi.
— Ketä sinulla oli niittomiehinä? kysyi Jehkonen levollisesti rattaiden alta.
— No ne Sauna-Maijan pojat! huusi vaskiseppä mitä syvimmällä inholla. — Nämä laiskat rahjukset alkavat kesken päivän puhua nälkäpalkoista ja riistämisestä. Minäpä otin rautakihvelin aidalta ja kiljaisin, että pois pellolta, Sauna-Maijan sikiöt, ja silmänräpäyksessä! Arvasivatkin ne lähteä, ennenkuin päät rupesivat kolisemaan! Minä niitän sen pellon nyt akan kanssa huomisiltaan mennessä, ja jos yksikään sosialisti tämän päivän perästä minun porttini sisäpuolelle astuu, niin katsokoon eteensä! Annatko sinä niitä viikatteitasi, vai pitääkö minun vielä lähteä niitä muualta kerjäämään?
Pyyntö ei ollut kovin kohteliaaseen muotoon puettu, mutta Jehkonen, joka ei ollut turhan tarkka pikkuasioissa, konttasi hyvänsävyisesti esiin rattaiden alta, pyyhki enimmän tervan ja rasvan käsistään housujensa takapuoliin ja sanoi:
— Tulehan tänne liiteriin, niin katsotaan.
Parin minuutin kuluttua tuli Grönberg halkoliiteristä, olallaan kaksi viikatetta.
— Kyllä minä sitten niitän ne pientareesi… en näitä ilmaiseksi pyydä enkä tahdo! vakuutti tuima vaskiseppä.