— Tottapahan! murahti Jehkonen ja palasi takaisin vaunuvajaan jatkamaan keskeytynyttä työtään.
* * * * *
Päivä oli kuumimmillaan.
Kadulla surisivat tuhannet hyönteiset. Kauppias Raholan ajomies, yllään ainoastaan siniset, paikatut housut, jauhoinen paita ja pään ja niskan peitteenä tyhjä kahvisäkki, ajoi pitkin katua, seisoen korviasärkevästi rätisevillä nelipyöräisillä kuormarattailla, joilla oli vannerautoja. Raatimies Palinin talon seinää vastaan oli pystytetty telineet, joilla hääräsi maalari, päässään pahvista tehty tuhruinen maalarinlakki.
Rakennusmestari Jurmon pihasta oli lehmä kävellyt kadulle ja söi ahneesti kadun vierillä kasvavaa ruohoa. Mutta kohtapa juoksi kadulle paljasjalkainen tytönrehvana, joka kiljuen ja huitoen alkoi ajaa lehmää takaisin pihaan. Lehmä huiskautti päätään ja häntäänsä ja läksi lönkyttelemään portista sisään, jolloin sen kylki raapaisi pahasti huojahtavaa portinpieltä.
Kelloseppä Kenosen eli Kana-Kenosen kanalauma oli niinikään lähtenyt kadulle jaloittelemaan. Suurella innolla ja ylläpitäen keskenään vilkasta kaakatusta reposteli tämä melkoiseksi osaksi muukalaissyntyinen herrasväki kaikenlaisia kadulla olevia, auringonpaisteessa hautuvia jätteitä.
Vaskiseppä ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota näihin kaupunkimme sisäiseen elämään luonnostaan kuuluviin ilmiöihin, vaan käveli kiireesti kotiin, jossa hänen vaimonsa, tanakan ja hyväntuulisen näköinen nainen, istui huivi päässä pihanpuolisilla portailla kutoen sukkaa ja silloin tällöin vilkaisten pieneen, vilkkaaseen porsaaseen, joka peuhasi pihamaalla.
— Jehkoseltako sait viikatteet? kysyi vaimo mieheltään.
— Jehkoselta. Lähdetään sitten! vastasi vaskiseppä.
— Katso, Maikki, taloa ja puotia! huusi emäntä sisään avoimesta keittiönovesta. — Minä lähden isän kanssa heinäpellolle niittämään.