Ukko Saksman oli ilmestynyt portailleen ja näytti suuresti nauttivan tapahtumasta ja siihen liittyvästä ajatustenvaihdosta.
Nahka-Paapa kömpi esiin hernevarsikosta kuin mikäkin tonttu, mutisten ja mutisten.
— Aina ne vain vainoovat lapsiraukkoja… ei se köyhän lapsi saisi leikkiäkään… tulkaa sisään lapsikullat! mankui Sikasen eukko. — Älkää itkekö, lapsiraukat, tulkaa sisään niin saatte äidiltä voileipää!
— Kuka heitä tässä on vainonnut, mutta mitäs ette ensinkään pidä kurissa puoskianne! huusi jarrumiehen leski.
— Väy väy väy! huusivat lapsiraukat.
— Tuolla tavalla näet vänkyttävät vanhemmille ihmisille vasten silmiä! vetosi jarrumiehen leski ukko Saksmaniin, mutta viimemainittu nauroi vain täyttä kurkkua.
— No nythän se kuuluu sen entisen Jaakopsonninkin poika tulleen takaisin Amerikasta? tiedusteli jarrumiehen leski ukko Saksmanilta.
— Tulihan se, myönsi ukko, pyyhkien naurunkyyneleitä poskiltaan.
— Tuo Hilda Laine kertoi, että oli se amerikkalainen jo teilläkin käynyt?
— Kävihän se, sanoi ukko, sytytellen sikariaan ja istuutuen portaille päivää paistattamaan.