Kirjailija Tuulosella sitä vastoin ei mielestään ollut mitään syytä katua kauppaansa. Hän oli kyllä ollut tarpeeksi terävänäköinen huomatakseen sen mielenmuutoksen, jonka yhden yön uni oli hänen uudessa ystävässään vaikuttanut, mutta hän ei ollut sitä huomaavinaankaan.
Hän oli näet onkinut tietoonsa, että kauppias Kuronen oli sangen varakas, ja että hänellä, paitsi poikaansa, oli vain yksi lapsi, miellyttävä ja hyvän kasvatuksen saanut tytär. Silloin se tuuma kypsyi kirjailija Tuulosen aivoissa.
— Kukapa tietää! ajatteli hän, pakatessaan pientä matkalaukkuaan. —
Kukapa tietää…!
— Kukapa tietää! ajatteli hän vihellellen Turun asemasillalla, odottaessaan junan lähtöä. Ja sama iloinen ajatus askarteli alituiseen hänen aivoissaan, kun hän lopuksi laivalla lähestyi matkansa päämäärää.
Rakennusmestarien seurassa ollessaan hän käytti aikansa hankkiakseen laulujen lomassa itselleen tarpeellisimmat tiedot Kurosen perheen tavoista ja jäsenistä, ja kuulemansa oli vain omiaan vahvistamaan häntä päätöksessään.
Erotessaan myöhään illalla rakennusmestariensa seurasta hän oli juonut veljenmaljat koko pöytäseuran kanssa, lukuunottamatta valkopartaista ukko Saksmania, joka oli kohdellut häntä melkoisen kylmästi, melkeinpä kuin ei häntä olisi pöydässä ollutkaan. Mutta ukko oli onneksi eronnut seurasta ennen päivällistä, suureksi suruksi rakennusmestareille ja suureksi iloksi hra Tuuloselle, jota ukon tutkiva ja ilmeisesti epäluuloinen katse oli koko ajan vaivannut. Rakennusmestarit sitävastoin olivat kerrassaan mieltyneet kirjailijaan hänen hauskojen juttujensa vuoksi, jotka olivat jo kolme vuotta sitten olleet ikivanhoja Turussa, mutta jotka täällä herättivät hämmästystä uutuudellaan ja pirteydellään, ja ennenkaikkea hänen suuren ja repäisevän lauluvarastonsa takia. Kun sitten illan suussa oli siirrytty pianohuoneeseen ja hra Tuulonen oli pariinkymmeneen kertaan rämpyttänyt pianolla ne kaksi pientä harjoituskappaletta, jotka hän osasi, oli hän ehdottomasti aseman herra, ja yksinpä rakennusmestari Kopparikin, joka muuten syvästi halveksi tieteitä ja taiteita, mutta varsinkin niiden edustajia, tunnusti empimättä hänet etevimmäksi ja ensimmäiseksi tässä seurassa.
Rakennusmestarien kaipaus oli syvä ja vilpitön, mutta sitä oli omiaan jonkinverran lieventämään hra Tuulosen lupaus pistäytyä silloin tällöin seurahuoneella ilahduttamassa uusia tuttaviaan. Ja verotettuaan uusia ystäviään useilla kymmenillä markoilla pienten tilapäisten lainojen muodossa olisi hän ollut valmis myöntämään, että noissa rakennusmestareissakin oli joitakuita valoisia puolia, niin suuria nautoja kuin he hänen mielestään muuten olivatkin.
Ja seuraavana päivänä muutti kirjailija puolenpäivän tienoissa kauppias
Kuroselle.
Vastaanotto olisi voinut olla hullumpikin. Ukko Kuronen, vanhanpuoleinen, ilmeisesti koko lailla hermostunut ja kärtyinen mies, koetti silminnähtävästi olla niin kohtelias kuin osasi, ja rouva Kuronen, lihavahko, hieman yksinkertaisen, mutta ylipäänsä hyvänsuovan näköinen porvariemäntä, oli pelkkää päivänpaistetta. Hän saattoi hra Tuulosen Yrjön huoneeseen ja pyysi häntä olemaan kuin kotonaan, ja kirjailija puolestaan vakuutti vilpittömästi tekevänsä parhaansa siinä suhteessa.
Huone oli suuri ja valoisa, kolmi-ikkunainen kulmahuone. Muusta, vanhanaikaisesta, mutta mukavasta huonekalustosta erosi silmiinpistävästi suuri, uuden uutukainen kirjoituspöytä siihen kuuluvine varustuksineen ja pronssisine, kreikkalaista kiekonheittäjää esittävine pystykuvineen. Yksi ikkunoista oli kadullepäin, eikä siitä avautuva näköala ollut omiaan ilahduttamaan mieltä, mutta pihalle päin olevista ikkunoista näkyi joukko vanhoja puita sekä niiden välissä pari riippumattoa ja niiden alla houkutteleva, siisti nurmikko.