— Hui! Sus siunatkoon, miten sinä minut pelästytit, Kalle! huudahti tyttö toruen.
— Annahan kättä kumminkin! sanoi nuori, valkoiseen helletakkiin, vaaleihin housuihin ja punareunaisiin lipokkaisiin puettu, Kalleksi mainittu mies.
Tämä mies oli kauppias Kurosen kauppa-apulainen Kalle Kannas, erittäin nokkela, kohtelias ja siisti liikemiehen alku, minkä tahdomme heti hänen suosituksekseen mainita.
— Mistä sinä tulet? kysyi tyttö, purren langan poikki terävillä, valkoisilla hampaillaan.
— Olin tuolla rannassa tavaroita vastaanottamassa. Kotonako ukko? kysyi nuori mies matalalla äänellä ja loi ikkunasta sisään niin pelokkaan silmäyksen, että selvästi saattoi havaita hänellä olevan erittäin korkeat käsitykset ukko Grönbergin persoonallisista ominaisuuksista.
— Ei ole, heinäntekoon läksi, sanoi tyttö, irroittaen sormillaan langan pään hampaistaan.
— Entäs äitisi? kuulusteli nuorukainen, hengähtäen helpommin, mistä päättäen äiti ei ollut läheskään niin hirvittävä kuin isä.
— Äiti on myös niittämässä, ilmoitti tyttö.
— Olet siis yksin?
Meidän on ohimennen myönnettävä, ettei Kalle Kannas näyttänyt mitään muuta niin innokkaasti toivovan.