Tyttö nyykäytti päätään myymälän oveen päin. Nuori mies ymmärsi tämän viittauksen ilman pitempiä selityksiä ja tuli sisään mainitusta ovesta. Tyttökin tuli kamarista myymälään. Sulhanen nousi istumaan tiskille ja morsian kävi seisomaan, tiskiin nojaten, hänen kupeelleen.
— Mikähän tästä lopuksi tulee? huokasi tyttö, pistäen suuhunsa sokeripalan, jonka oli juuri löytänyt Kallen taskusta.
— Antaa ajan kulua, kyllä aika neuvon tuopi, sanoi poika, jolla nähtävästi oli n.s. optimistinen maailmankatsomus.
— Isä ei suostu koskaan! valitti tyttö. — Kun äiti toissapäivänä alkoi puhua siihen suuntaan, että minunkin alkaisi olla aika mennä naimisiin, niin isä suuttui silmittömästi. Se on niin ikävää sen isän laita, kun se on niin äkkipikainen! huokasi vaskisepän ainoa tytär, pudottaen samalla pienen paperipalasen sulhasensa niskaan paidankauluksen ja ihon väliin, mistä leikillisestä tempusta päättäen isäukon julmuus ei ollut sentään häntäkään vielä vallan maahan masentanut.
— Astun isäsi eteen vielä tänä iltana ja selitän asian, sanoi poika uljaasti, röyhistäen rintaansa ja pistäen vasemman peukalonsa liivin kainaloon, missä asennossa hän ihmisystävällisistä kasvonpiirteistään huolimatta teki melko sotaisen ja sankarillisen vaikutuksen.
— Älä Herran nimessä! säikähti tyttö ja tarttui Kalle Kannaksen takinliepeeseen ikäänkuin peläten, että tämä toimelias nuorukainen juuri tällä hetkellä, jolloin ukko Grönberg heilutteli lujissa vaskisepänkourissaan niin vaarallista asetta kuin viikatetta, juoksisi tekemään hänelle niin julkean ehdotuksen kuin että hra Grönberg hyväntahtoisesti suvaitsisi lahjoittaa Kurosen kauppa-apulaiselle ainoan tyttärensä, vieläpä kohtuulliset myötäjäisetkin kaupantekijäisiksi.
— Isä on riitaantunut niittomiestensä kanssa ja on tänään vallan raivoissaan, kertoi tyttö varmemmaksi vakuudeksi. — Hän voisi tappaa sinut… kun ei hän koskaan vihapäissään tiedä, mitä hän sanoo ja tekee.
— Onhan se totinen ja kiivas ukko! myönsi poika yleisesti tunnetun tosiasian.
— Jos isällä olisi aavistustakaan näistä meidän väleistä, niin en minä uskaltaisi olla päivääkään kotona, sanoi tyttö varmasti.
— Mutta ennemmin tai myöhemmin se kuitenkin tiedoksi tulee, väitti poika.