Tähän aikaan alkoi kaupungilla levitä uskomaton huhu.
Se oli niin outo, tavaton ja ällistyttävä, ettei kukaan osannut aluksi sanoa sen johdosta yhtään mitään. Mutta yhä uudet ja uudet viestit vahvistivat sitä.
Ja tämä huhu, joka päivä päivältä kasvoi, varttui ja vahvistui kuin käenpoikanen, oli se, että Jaakkola, jonka luultujen tarumaisten rikkauksien loiste oli häikäissyt koko kaupungin, hakkaili neiti Svebeliusta, mutta ei Antti-neitiä eikä Matti-neitiä, vaan — kauheata kertoakin — hullua Fanny-neitiä.
Melkein joka päivä nähtiin Amerikan pohatan kävelevän Pastorinniemeen ja viipyvän siellä useita tunteja. Ja eräänä päivänä saattoi koko kaupunki omin silmin nähdä Fanny-neidin ja Jaakkolan ajavan vaunuissa halki kaupungin, vieläpä pysähtyvänkin parin talon kohdalla innokkaasti keskustellen.
Tämä satumainen näky vaikutti niin voimakkaasti kaupungilla, että luotettavalta taholta kerrottiin useiden henkilöiden menettäneen järkensä. Emme tiedä, onko se totta, mutta se ainakin on totta, että Jumppilan matami juuri niihin aikoihin sai halvauksen, joka lamautti hänen suuren puhekykynsä, ja tämänkin onnettomuuden katsottiin johtuvan mainitusta mieliäkuohuttavasta tapahtumasta.
Kerrottiin myöskin, että Antti-neiti ja Matti-neiti olivat raivoissaan. Ihmekös tuo! Mutta tämän raivon syistä oli vallalla useita eriäviä mielipiteitä.
Tähän aikaan jakautui kaupunki kahteen puolueeseen. Alkoi näet ilmestyä henkilöitä, jotka julkisesti väittivät, ettei Fanny-neiti olisikaan niin hullu kuin oli yleensä luultu. Nämä rikkiviisaat henkilöt olivat tietävinään, että Fanny-neiti 18-vuotisena neitosena oli rakastunut mielettömästi nuoreen ja kauniiseen ylioppilas Jacobsoniin, sittemmin Jaakkolaan, joka niihin aikoihin matkusti Amerikkaan, ja kätkeytyi nyt suruineen Pastorinniemeen, jonne hän eristäytyi muusta maailmasta erakkoelämää viettämään ja jossa hänen pienet omituisuutensa hankkivat hänelle hullun nimen ja maineen. Mutta nyt oli — näin selittivät mainitut rikkiviisaat — Jaakkola pitkän poissaolonsa jälkeen palannut takaisin naimattomana syistä, joilla ehkä saattoivat olla kolmisenkymmentä vuotta vanhat juuret, ja ihmiset voivat nyt omin silmin nähdä, mihin suuntaan asiat olivat kehittymässä.
Enemmistö oli kuitenkin yhä edelleenkin lujasti entisessä vakaumuksessaan, että Fanny-neiti oli kuin olikin päästään vialla. Ja tämä enemmistö alkoi osoittaa taipumusta omaksumaan sen katsantokannan, etteivät asiat Jaakkolankaan yliskamarissa olleet juuri paremmalla tolalla.
Mutta missä on maisteri Wahl? Mihin ihmeeseen tämä huomattava ja kunnioitettava vanhus on hävinnyt? Niin kyseli jokainen toiseltaan. Ja täydellä syyllä, sillä maisteri Wahl oli joku aika takaperin kadonnut tuntemattomalla tavalla, eikä hänestä ollut sen jälkeen kuulunut hiiren hiiskausta.
Maisteri Wahl ei kuitenkaan ollut vielä tullut kootuksi isäinsä tykö.
Sen sai Jaakkola piakkoin elävästi tuta.