— Olenhan jo kysynyt teilte, ette mite te teelle vaanitte? huusi ukko kimeällä äänellä.
— Suuremmalla syyllä voisin minä tehdä teille saman kysymyksen, sanoi Jaakkola, tarkastellen ryöväripäällikkö-maisteria silminnähtävästi hyvin huvitettuna. — Mutta jos välttämättä tahdotte tietää, niin olin täällä vain kävelyllä, iltakävelyllä.
— Miksi hiivitte te iltakevelylle metsesse kuin rosvo? jatkoi ankara ukko kuulusteluaan. — Tunnustakaa suoraan, ette te aioitte kiertee tete tiete Pastorinniemeen! kiljaisi maisteri ja otti niin uhkaavan askeleen eteenpäin, että Jaakkola vaistomaisesti peräytyi askeleen.
— Hen pakenee! Hen pakenee! kirkui ukko riemuissaan.
— Enkä pakene! väitti Jaakkola hiukan nolona. — Mutta mitäs teillä oikein on asiaa minulle?
— Tunnustakaa, ette aikomuksenne oli hiipie Pastorinniemeen! huusi ukko.
— Minä käyn Pastorinniemessä päivällä, selitteli Jaakkola hyväntahtoisesti. — Päivällä ja valtatietä myöten. Olin siellä muuten jo tänään aamupäivällä.
— Mine tieden sen! huusi vanhus, heristäen nyrkkiään. — Te olette olleet sielle usein, liian usein! Luulitte voivanne tehde mite haluatte minun poissaollessani. Mutta nytpes olettekin kiikisse!
— Miksi en minä saisi käydä Pastorinniemessä milloin haluan? kysyi
Jaakkola.
— Siksi, ette mine kiellen sen! huusi ukko, hypähtäen tasajalkaa tantereesta, molemmat nyrkit pystyssä.