— Mutta jospa en välitä kiellostanne? kysyi Jaakkola.
— Fanny kuuluu minulle! kirkaisi ukko. — Olen teneen puhunut henen sisariensa kanssa, ja he ovat ilmoittaneet, ettei heille enee ole miteen minua vastaan.
— Vai niin, mutta mikäli olen huomannut, on Fannyllä itsellään koko joukon teitä vastaan, sanoi toinen.
— Te tulette katumaan, ellette heti katkaise velejenne Fannyn kanssa! huusi ukko.
— Vanha mies, sanoi Jaakkola vakavasti. — Annan täyden kunnian harmaille hiuksillenne…
— Mite on teille minun hiusteni kanssa tekemiste! huusi ukko aivan suunniltaan raivosta.
— Kunnioitan ikäänne, mutta annan teille samalla sen hyväätarkoittavan ilmoituksen, että ellette tästä hetkestä alkaen heitä rauhaan neiti Svebeliusta, jota olette vuosikausia hävyttömästi kiusannut, niin joudutte tekemisiin minun kanssani, ja silloin teidät peijakas perii! Minä toimitan teidät heti hullujenhuoneeseen!
— Mihin?! kirkaisi ukko.
— Hullujenhuoneeseen! toisti Jaakkola järkähtämättömästi.
— Haa, konna! huusi maisteri, kaivoi taskustaan jotain ja heitti sen
Jaakkolan silmille.