Neiti Leijanen lausui valittelunsa kirjailijan pahoinvoinnin johdosta ja tarjoutui parantamaan hänen päänsä käsilaukussaan olevilla pulvereilla, joita hän itse samanlaisissa tapauksissa käytti, mutta hra Tuulonen kieltäytyi niitä nauttimasta, ilmoittaen pulverien olevan vahingollisia hänen sydämelleen.
Koska neiti Leijanen luonnollisesti kaikkein viimeiseksi olisi tahtonut vahingoittaa hra Tuulosen sydäntä, tyytyi hän kohtaloonsa. Kirjailija laskeutui levolle tuuhean koivun juurelle ja nukkui toista tuntia, jonka ajan neiti Leijanen käytti osaksi peilin edessä istumiseen, osaksi runollisiin haaveisiin.
* * * * *
Oli jo iltapäivä.
Ilma tuntui vähän viileämmältä. Tuuli, joka myöskin oli ollut päivällislevolla, heräsi ja lehahti lentämään. Aurinko oli kiertänyt metsäisen vuoren taa, mutta ilmestyi nyt sen toiselta puolen näkyviin, lähempänä taivaanrantaa kuin vuoren taakse purjehtiessaan.
Hra Tuulonen heräsi, ojenteli puutuneita jäseniään, haukotteli ja katsoi kelloaan. Kuluisi vielä pari tuntia, ennenkuin "Sirkka" saapuisi laituriin, viedäkseen sunnuntaivieraat takaisin kaupunkiin.
Koska kirjailija tunsi suuresti virkistyneensä, lähti hän etsimään neiti Leijasta. Tämä ei ollutkaan vaikeasti löydettävissä, sillä hän istui rakennuksen toisella puolen olevassa amerikkalaisessa keinussa, hyräillen hentomielisiä säveliä.
— Onko herra Tuulosen pää nyt terveempi? kysyi neitonen osaaottavasti.
Kirjailija ilmoitti käänteen parempaan päin tapahtuneen, mikä tieto suuresti ilahdutti toista.
— Ehkä lähtisimme kävelemään tuonne rannalle päin? ehdotti kirjailija.