Palotornin alapuolella oli suuri vaja, jossa kaupungin rakennusmestarin työmiehet suorittivat kaikenlaisia kirvesmiehen ja puusepän töitä. Vajan lattia oli täynnä laudanpätkiä, höylänlastuja ja muuta rojua. Nurkassa oli pari vanhaa, suurta höyläpenkkiä. Vajan ovet olivat tavallisesti auki yöt päivät, koska avain oli kadonnut pari vuotta sitten, eikä vajassa sitäpaitsi ollut mitään sellaista, joka olisi voinut varkaalle kelvata. Palotorni oli tämän vajan toisessa päässä.
Kulkiessaan palotornin ohi kurkisti Jaakkola sisään vajan ovesta, mutisi "huono järjestys!" ja sytytti sikarinsa, heitti tulitikun maahan ja jatkoi matkaa kotiinsa. Puolen tunnin kuluttua hän jo nukkui sikeästi.
Keskiyön aikana juoksi pitkin katuja kauppias Kinnusen renki, lyöden nyrkillään ikkunalautoihin ja huutaen:
— Palotorni on tulessa!
Tämä kaamea uutinen sai muutamassa minuutissa koko kaupungin jalkeille. Kellonsoittaja Koponenkin heräsi, juoksi palotornin luo ja nähtyään vajan palavan kiiruhti takaisin kirkolle läppäämään. "Päm päm, päm päm, päm päm!" soi hätäkello hirmuisesti.
Talonomistajien renkejä ja ajomiehiä karahutteli paikalle vesitynnyreineen. Palokuntalaisia juoksi valkoinen mekko yllään ja keltainen nauha lakissaan. Palomestari saapui klubilta ja hänen punainen hattunsa vilahteli hetki hetkeltä kasvavassa väkijoukossa. Kolisevia ruiskuja tuotiin paikalle vapaaehtoisen palokunnan jonkin matkan päässä olevasta varastohuoneesta, letkuja asetettiin paikoilleen ja joku suihku suunnattiin jo tuleenkin, joka mahtavana suilakkeena loiskahteli korkeuteen vajan ovesta kuin tultasyöksevän lohikäärmeen hehkuva kieli.
— Mutta missä on Nissinen? kuului huuto väkijoukosta.
— Niin, missä on Nissinen?
— Hyvä isä, Nissinen on varmaankin palanut!
— Se on yrittänyt yksin sammuttaa ja hukkunut tuleen!