Tämä ilmianto synnytti suuren hämmästyksen. Viskaali kysyi:
— Kuinka maisteri sattui sen näkemään?
— Mine nein sen roiston hiiviskeleven pitkin katuja siihen aikaan, jolloin rehelliset ihmiset ovat menneet nukkumaan, vinkui ukko, ja leksin henen peresseen.
Kun ei tutkimuksessa käynyt ilmi mitään muuta, kuin mitä maisteri Wahl oli ilmoittanut, julisti viskaali, että poliisitutkintoa jatketaan poliisikamarissa seuraavana aamuna kello kymmenen, ja eräs tulipalopaikalla oleva poliisikonstaapeli sai tehtäväkseen kutsua kauppias Jaakkolan poliisikuulusteluun.
XIV
Kello puoli kymmenen aikaan seuraavana aamuna oli kauppias Jaakkola, käytyään aamukävelyllään tarkastamassa palopaikkaa, täydessä työssä järjestämässä myymälänsä sisustamista kolmen tästä päivästä lähtien palvelukseensa astuneen kauppa-apulaisen avulla, kun sisään astui poliisikonstaapeli, joka pyysi häntä saapumaan tulipalon johdosta toimitettavaan poliisitutkintoon.
Jaakkola ihmetteli kutsua, mutta lupasi kuitenkin saapua tuohon huomattavaan tilaisuuteen, kävi muuttamassa ylleen toisen takin ja lähti poliisikamariin.
Tämä kunnioitusta herättävä virasto oli Papinkadun varrella olevassa vanhassa talossa, jonka toinen puoli oli maalattu keltaiseksi, toinen viheriäiseksi.
Jaakkolan saapuessa poliisikamarin pihaan ei pihamaalla näkynyt ketään muita kuin ukko Römpötti, joka sahasi halkoja pihan perällä olevan ulkohuonerakennuksen edustalla.
Ukko Römpötti oli kaupungin julkinen syntipukki, joka tavallisesti tuotiin poliisikamariin, jos kaupungissa tapahtui katumellakoita, torikahakoita tai muita suuria epäjärjestyksiä. Tästä oli ukko Römpötille se huomattava etu, ettei hän pidätyspäivinään saanut myrkyttää itseään mielijuomallaan pulituurilla, ja kaupungin poliisilaitokselle se etu, että Römpötti vapaan asuntonsa ja ruokansa korvaukseksi sai siivota ja talvella myöskin lämmittää poliisiputkat, sahata ja pilkkoa halot sekä tehdä yhtä ja toista muutakin hyödyllistä palvelusta.