Hän hikoili hirveästi. Hänen silmänsä pullistuivat ja hänen otsasuonensa paisuivat. Mutta hän kitkutti kituuttamistaan.
Ja tulen hän teki. Kun tuohennöhtä lopulta leimahti palamaan, oli hän kuitenkin niin väsynyt, ettei jaksanut edes hurrata. Hän vain kuiskasi uupuneena, vaikkakin voitonriemuisena:
— Teinpäs tulen…!
Muutamien sekuntien kuluttua leimusi ja ritisi tuli pienessä nuotiossa kahvipannun alla.
Silloin kuului askelten räiskettä risukossa kauempana saarella.
Isäntämiehen näköinen ukko ilmestyi jostakin paikalle ja sanoi:
— Ei tällä suarella sua polttoo tulta! Sammuttakee se hetj paikalla!
Vastalauseet ja pyynnöt eivät auttaneet. Isko Tuiteri melkein itki, kun hän kantoi hatullaan vettä rannasta ja sammutti tulen.
Kun he soutivat pois saaresta, purskahti Annikki Kuitunen äkkiä nauramaan ja sanoi:
— Voi kuinka koomillisen näköinen te olitte hangatessanne sitä puuta, ha ha ha ha…